All in Keho & Mieli

Sitrus- ja laventelikylpypommit

Lasten mielestä pienet kuplivat kylpypommit ovat myös hurjan hauskoja! Olen ostanut lapsillemme Lush:in kylpypommeja, mutta minua on hieman häirinnyt niiden todella voimakas ja synteettisen oloinen tuoksu joka leviää kaikkialle taloon. Nämä kylpypommit sisältävät vain luontaisia aineksia sekä DoTerran puhtaita eteerisiä öljyjä, joten ne puhdistavat, tuoksuvat ja pallojen sisältämä kookosöljy hoitaa ihoa.

Viisi tiibetiläistä

Viisi tiibetiläistä tunnetaan myös nimellä viisi nuorentavaa liikettä. Liikkeet ovat todella yksinkertaisia, mutta ne vaikuttavat kehoomme voimakkaasti! Kun kokeilin sarjaa ensimmäisen kerran, YouTubesta löytämäni videon opastuksella, tuntui viidennen liikkeen kohdalla siltä, kuin nauru olisi värähdellyt kehossani.

Talvi-ihon detoxia ja hemmottelua

Kiireinen elämä ja liian vähä uni vievät kuitenkin ajoittain veronsa ja kaipaan niin fyysisesti kuin henkisestikin pientä breikkiä. Minihemmotteluhetkeä arjen keskelle. Niinpä päätin viime viikolla, että koska kokemukseni Kypriksen muista tuotteista ovat olleet niin positiiviset, luotan siihen, että nämä naamiotkin ovat rahan arvoisia. Miten kävi?

Parhaat luomu mascarat

Olen vuosien aikana testannut useita eri luomu mascaroita, mutta pettynyt karvaasti lähes poikkeuksetta. Koostumus on ollut pielessä tai harja ei ole erotellut ripsiä tai tuote on valunut pitkin poskia päivän kuluessa. Reilu vuosi sitten löysin uuden tuttavuuden…

Kesä spa omalla pihalla

Spa-kokemus syntyy pienistä asioista: pehmeä pyyhe, auringonpaiste, itse tehty kuorintaseos, vati ja lämmintä vettä.  On ihanaa istua terassin rappusilla ja hieroa lumoavan kesän tuoksuista vasta valmistettua kuorintamassaa jalkoihin auringon helottaessa iltataivaalla.

Aidosti kaunis

Saan usein kehuja oman ihoni hyvästä kunnosta ja hehkusta. Uskon tähän vaikuttavan kaksi asiaa: hyvä ruokavalio sekä korkealaatuinen luomukosmetiikka. Katjan kirjan innoittamana lähden jälleen tutkimusmatkalle itse valmistetun kosmetiikan maailmaan.

Totuus detoxista – neljä suurinta myyttiä

Kiitos mediamyllytyksen, detox on saanut kyseenalaisen maineen ja sitä saatetaan helposti pitää epäterveellisenä ja jopa riskialttiina. Kuullessasi sanan ”detox” saattaa mieleesi pulpahtaa ensimmäisenä nestepaastot, kalliit ravintolisät ja lyhytaikaiset nälkäpaastot painonhallinnallisten pikavoittojen vuoksi.

Omat suosikkini hyvää tekevistä joululahjoista

Tiedän, etten ole ainoa joka joululahjojen kanssa ihmettelee ja niinpä kokosin pienen listan omista suosikeistani. Tämä lista ei ole millään muotoa sponsoroitu, vaan koostuu omista suosikeistani – tuotteista tai palveluista jotka tekevät hyvää ja jotka mielestäni olisivat ihania lahjoja ystäville ja perheenjäsenille.