GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Puolukka-punajuurituorepuuro

Puolukka-punajuurituorepuuro

Kunnon aamupala, ja etenkin tällainen värikäs pläjäys, starttaa aamun erityisen hyvänä. Tein tämän tuorepuuron ensin ihan perinteiseksi versioksi, missä ainekset vain sekoitetaan ja jätetään yöksi ja aamulla lusikoidaan puuro sellaisenaan. Tämä jäi kuitenkin omaan makuuni hieman liian “erilliseksi”.. Ainekset ja neste eivät muodostaneet ihan puuromaista massaa. Niinpä heitin seoksen blenderiin (mutta jätin hieman alkuperäistä seosta koristeluun!) ja sekoitin sileäksi. Siitä tuli aivan täydellistä! Todella pehmeää ja herkullista tuorepuuroa.

Punajuurta tuorepuurossa?

Ohjeessa käytetty punajuuri voi yllättää, mutta se toimii. Itse laiskiaisena käytän punajuurijauhetta - Wellawaren Beet up collagen powderia. Ihan tavallisiakin punajuurijauheita olen nähnyt ainakin Ruohonjuuressa. Myös Wellawarella on ihan 100% punajuurijauhe. Koska tämä tuorepuuro menee blenderiin, on siihen erityisen helppo käyttää myös ihan “oikeaa” punajuurta. Punajuurta ei tarvitse kuin pilkkoa pariin palaan, sillä se hienontuu blenderissä. nätisti puuron sekaan raastamattakin!

Puolukalla raikasta puuroa

Puolukan mausta voidaan olla montaa mieltä, mutta tämän tuorepuuron seassa väittäisin sen maistuvan ihan kaikille. Puolukkaa on riittävästi, jotta sen maku raikastaa aterian, mutta ei niin paljon, että maku muuttuisi liian kirpeäksi tai karvaaksi. Myös puuron sekaan lisättävä hunaja tuo tietenkin sopivasti makeutta. Käytin itse karpalohunajaa, koska sellaista sattui olemaan kaapissa, mutta tavallinen hunaja käy erinomaisesti.

Puolukka-punajuurituorepuuro

Määrä: 2 annosta


Ainekset

  • 1 dl kaurahiutaleita (Myllärin kiireetön kaurahiutale)

  • 0,5 dl tattarisuurimoita

  • 2 rkl raastettua punajuurta (käytin tämän sijaan 2 mitallista Wellawaren Beet up collagen punajuuri-kollageenijauhetta)

  • 2,5 rkl chiasiemeniä

  • 1 rkl (karpalo)hunajaa

  • 0,5 tl ceyloninkanelia

  • 1/4 tl kardemummaa

  • ripaus suolaa

  • 3 dl mantelimaitoa

  • 1 dl puolukoita

Valmistus

  1. Sekoita ainekset kippoon ja laita jääkaappiin yön yli.

  2. Jos valmistat annoksen yhdelle, voit kaataa puolet annoksesta blenderiin ja sekoittaa sen sileäksi. Ja luonnollisesti, jos teet annoksen kahdelle, kaada koko määrä blenderiin ja sekoita sileäksi.

  3. Voit jättää pari lusikallista tuorepuuroseosta sivuun ja käyttää puuron pinnalla koristeena. Näin saat puuroon myös hieman purutuntumaa :)

  4. Syö tuorepuuro heti blendauksen jälkeen niin sen maku on parhaimmillaan!

Tuorepuuroseos säilyy jääkaapissa parikin päivää joten teen itse tämän parin hengen annoksen ja blendaan siitä aamupalat kahtena aamuna tai esim. aamu- ja iltapalaksi.

puolukka-punajuurituorepuuro

Tämä resepti on alunperin yhdestä suursuosikkikeittokirjoistani: Puuron uusi aika. Tämä blogissa oleva versio on oma versioni kirjan alkuperäisestä. Puuron uusi aika on täynnä ihan mielettömän hyviä aamupalareseptejä. Kauniita kuvia ja helposti onnistuvia aamiaisia! Suosittelen!

Kirja on nyt tarjouksessa verkkokaupassani, vain pari kappaletta jäljellä!


Palan tunne kurkussa hellitti pätkäpaastolla

Palan tunne kurkussa hellitti pätkäpaastolla

Jauhoton jauhelihapiirakka

Jauhoton jauhelihapiirakka