GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Vegaaninen frittata

Tämä resepti oli minusta monella tapaa kiinnostava: sain käytettyä siihen suoraan kuivia kikherneitä, mitkä ovat paitsi hyviä kasvisproteiinin lähteitä, myös super edullisia! Lisäksi paahdetut cashewpähkinät antavat sille mukavasti makua, samoin kuin tietty mausteet.

Päätin tänään siis hetken mielijohteesta testata Vitamixsuomi.fi -sivuilta bongaamaani vegaanisen frittatan reseptiä. Resepti oli “Vegaaninen Tortilla” -niminen, mutta frittata tuo enemmän on minun mielestä.

Kikherneiden ja pähkinöiden lisäksi tähän frittataan saa jemmattua ihan hulluna kasviksia – niin paljon kuin vuoka vetää! Omani tuli aika piripintaan täyteen. Lopputulos oli kaiken lisäksi todella kaunis! Käytin tähän sekalaisen valikoiman kasvisten jämiä jääkaapista. Frittata onkin yksi parhaista ruoista mihin voi käyttää lähes mitä tahansa kasviksia ja etenkin niiden jämiä. Vähemmän hävikkiä :) Eri väriset kasvikset frittatan pinnalla tekevät siitä todella houkuttelevan näköisen.

Olen alla olevaan ohjeeseen hieman oikaissut joitain määriä - esim. kikherneiden ja pähkinöiden määrät ovat enemmän “suomalaisissa” mitoissa. Lisäsin myös tiedot käyttämistäni kasviksista, mutta tähän kannattaa käyttää kauden kasviksia rohkeasti!

Vegaaninen frittata

Määrä: 1 frittata, noin 4 annosta

Aika: n. 45 min (paistoaika n. 30min, valmistelut 15min)


Ainekset

  • 2 rkl extra virgin oliiviöljyä

  • 340 g kauden kasviksia, paloiteltuna (käytin tähän satsiin 1 oranssi paprika, 2 pientä punaista kevätsipulia ja yhden kevätsipulin vihreä varsi, pari kourallista liilaa kukkakaalia. Piti laittaa punainen chilikin, mutta unohdin ;)

  • 5 dl kasvislientä

  • 2 dl (165 g) kuivia kikherneitä

  • 1 1/4 dl (70 g) paahdettuja cashewpähkinöitä

  • 1/2 tl jauhettua kurkumaa

  • 1/2 tl sipulijauhetta

  • 1/2 tl valkosipulijauhetta

  • 1/2 tl suolaa, vapaaehtoinen

  • 1/4 tl jauhettua mustapippuria

Valmistus

  1. Esilämmitä uuni 190°C:seen. Levitä oliiviöljyä tasaisesti noin ø 25cm pyöreän uunivuoan pohjalle ja nosta se uuniin lämpiämään.

  2. Putsaa ja paloittele kasvikset. Laita ne kulhoon ja nostele sekaisin. Nosta sivuun odottamaan.

  3. Laita kasvisliemi, kikherneet, cashewpähkinät ja mausteet Vitamix-kannuun ja sulje kansi.

  4. Käynnistä laite matalimmalla teholla ja nosta teho sitten täydelle teholle. Sekoita 60 sekuntia. Pysäytä laite, avaa kansi ja lisää sekaan puolet kasviksista muovisella nuolijalla nostellen.

  5. Nosta esikuumennettu uunivuoka uunista. Kaada taikina ja vihannessekoitus uunivuokaan ja levitä se tasaisesti nuolijalla. Ripottele sitten loput kasviksista taikinan pinnalle. Painele niitä kevyesti niin että kasvikset tarttuvat taikinan pintaan.

  6. Nosta vuoka uuniin 25–35 minuutiksi. Paistoaika riippuu hieman vuoan ja kasvisten koosta.

  7. Kun otat vuoan uunista ainesten juuri ja juuri hyydyttyä, on koostumus lähellä frittataa. Jos taas kaipaat kiinteämpää koostumusta, voit yksinkertaisesti paistaa frittataa hieman pidempään.


Paras vegaaninen parmesaani

Paras vegaaninen parmesaani

Mozzarella-prosciutto salaatti (à la Harri Syrjänen)

Mozzarella-prosciutto salaatti (à la Harri Syrjänen)