GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Vesimelonijäätelöt - suloista helpotusta helteeseen

Vesimelonijäätelöt - suloista helpotusta helteeseen

Löysin ohjeen näihin hauskoihin mehujäihin Liisa Westerbegin kirjasta Makeaa marjoista ja hedelmistä (Readme.fi, 2016). Resepti viehätti yksinkertaisuudellaan ja sillä, että se oli pääasiassa hedelmää. Vähän terveellisempää, viilentävää herkkua niin aikuisille kuin lapsille.

Valmistin vain puolikkaan annoksen, sillä omaan käyttöön 6 kpl on jo reilu satsi, kun ei näitä nyt niin vauhdilla kulu. Lisäksi käytin sokerin sijasta hunajaa, ja pienempiä määriä kuin ohjeessa, sillä vesimeloni on nyt itsessäänkin tosi makeaa, eikä jäätelöt mielestäni kaivanneet lisämakeutusta.

Erikoinen yhdistelmä makuja

Vesimeloni, kookos ja kiivi voivat kuulostaa vähän erikoiselta yhdistelmältä ja sitä ehkä onkin. Vaihtaisin itse ehkä ensi kerralla kookosmaidon esim. riisimaitoon joka on jotenkin raikkaamman makuista ja voisi sopia tähän paremmin. Pidän kyllä kookoksen mausta paljon, mutta ehkä juuri tähän jälkkäriin se tuntui aika hallitsevalta maulta.

Lapset ihastuivat hauskan näköisiin mehujäihin ja näitä oli kiva puuhastella yhdessä.

Vesimelonijäätelöt

Vesimelonimehujäät

määrä: 6 kpl


Ainekset

Punainen osa

  • 1/2 pieni vesimeloni

  • 1/2 limen mehu

  • 1 tl hunajaa

  • 1/2 dl suklaahippuja

Valkoinen osa

  • 1/2 dl kookosmaitoa

  • 1 tl hunajaa

Vihreä osa

  • 1 kiivi

  • 1 tl hunajaa

Valmistus

  1. Koverra vesimelonin hedelmäliha kulhoon. Purista joukkoon limen mehi ja lisää hunaja. Soseuta seos tasaiseksi ja siivilöi se siementen poistamiseksi. Kaada seos mehujäämuotteihin, jätä tilaa valkoiselle ja vihreälle kerrokselle.

  2. Laita mehujäämuotit pakkaseen tunniksi. Paina muutama suklaahippu kohmettuneeseen soseeseen vesimelonijäätelöiden “siemeniksi”. Aseta jäätelötikut paikalleen. Pakasta 2–3 tuntia.

  3. Sekoita hunaja kookosmaitoon ja kaada vesimelonikerroksen päälle. Pakasta noin tunti.

  4. Soseuta kiivi ja hunaja ja kaada sose jäätyneen kookosmaidon päälle. Pakasta kunnes mehujäät ovat täysin jäätyneet.


Nopea lehtikaalikeitto

Nopea lehtikaalikeitto

Tonnikala-pastasalaatti

Tonnikala-pastasalaatti