GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Olgan voisilmäpullat

Olgan voisilmäpullat

Jo jonkin aikaa sitten sain tutkittavakseni Olgan pullakirjan (Olga Temonen, Tammi). Koska olen aina ollut sitä mieltä, ettei oman sukumme pullataikinareseptiä voita mikään, olin aika skeptinen sen suhteen, voisiko tästä kirjasta löytyä kelvollista kilpailijaa. Ilokseni voin kertoa, että kirjasta löytyy itseasiassa useampi erilainen pullataikinan resepti, vähän eri tilanteisiin ja tarpeisiin. Ja oikein hyviä ohjeita ovatkin. Mietin myös, että mahtaako pullasta oikeasti saada kirjoitettua kokonaista kirjaa väkisin vääntämättä (miksi ihmeessä olin näin kyyninen tämän sympaattisen pikku kirjan kohdalla, en ymmärrä!?). Mutta siis, voi kyllä. Olgan pullakirja on aivan ihana! Olen testannut kirjasta jo yhtä sun toista ohjetta ja ihastunut pullaan ja pullantekoon uudestaan :) Tässä ensimmäisten kokeilujeni joukosta voisilmäpullan ohje. Nam. Taisin tehdä täytteen tuplana ;) Suosittelen lämmöllä pukinkonttiin, omaan kirjahyllyyn tai keittiön pöydälle. Ihania perinteisiä ohjeita ja uusia variaatioita hauskalla twistillä. Kaikille pullafaneille! :)

Olgan voisilmäpullat

Määrä: 24 kpl 


Ainekset

Perinteinen vehnäpullataikina

  • 5 dl maitoa

  • 1 pala (50 g) tuorehiivaa

  • 2 dl sokeria

  • 1 tl suolaa

  • 1 rkl kardemummaa

  • 2 kananmunaa

  • 150 g pehmeää voita

  • 16-17 dl vehnäjauhoja

Täyte

(kantsii tuplata jos tykkäät isoista voisilmistä!)

  • ½ dl sokeria

  • ½ dl speltti- tai vehnäjauhoja

  • ½ tl vaniljasokeria

  • 100 g kylmää voita

Voiteluun

  • Kananmunaa

Valmistus

  1. Sekoita isossa kulhossa kädenlämpöinen vesi, hiiva, sokeri, suola ja kardemumma. Lisää kananmunat ja vatkaa niiden rakenne rikki.

  2. Lisää jauhoja vähän kerrallaan ja vatkaa taikinaa napakasti. Kun taikinasta tulee liian jäykkää vatkattavaksi, jatka vaivaamista käsin.

  3. Vaivaa pehmeä voi taikinaan vuorotellen loppujen jauhojen kanssa. Vaivaa taikinaa huolellisesti, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista.

  4. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinan alla.

  5. Leivo taikinasta pyöreitä pikkupullia. Laita ne kohoamaan 20 minuutiksi uunipellille leivinpaperin päälle, liinan alle.

  6. Sekoita keskenään sokeri, jauhot ja vaniljasokeri.

  7. Paina sormella kohonneiden pullien keskelle syvennykset. Voitele pullat kananmunalla.

  8. Ota voi vasta nyt jääkaapista. Paina pullien koloihin sokeripalan kokoinen nokare voita ja laita päälle teelusikallinen sokeri-jauhoseosta. (Minä tietysti tein taas oman pääni mukaan ja sekoitin voin, sokerit ja jauhot keskenään ja lusikoin tätä seosta kylmänä 1 tl per pulla.)

  9. Paista pullia 200 asteessa (tai kiertoilmalla 175 asteessa) noin 12 minuutin ajan, tai kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita.


"Elsa-kakku" ja supersuklainen Sacher

"Elsa-kakku" ja supersuklainen Sacher

Suklaakuppikakut macaron-leivonnaisilla

Suklaakuppikakut macaron-leivonnaisilla