All tagged sienet

Pari herkkua lautasella

Teimme eilen illalla myöhäisdinnerin Kallen kanssa puoliksi. Kalle grillasi jättikatkarapuja ja valmisti ihanan, raikkaan mangosalsan niiden kanssa. Minä puolestani valmistin elämäni ensimmäistä kertaa polentaa (ja lisäsin siihen dorkana kasvisliemikuution, ei kannata!). Hyvän fiiliksen ruokaa ja juuri passelia myöhäisempään kellonaikaan, ettei tarvitse koko yötä sulatella.

Sienikeitto salvian ja konjakkikermavaahdon kera

Tämä on herkullinen ohje sienikeitolle johon säväyksen tuovat salvia, villiriisi sekä konjakkikerma. Voi kuulostaa vähän eksoottiselta yhdistelmältä, mutta tämä oli minusta täydellinen makujen ja koostumusten (sekä ravinteieden!) liitto! Keitosta tykkäsi myös meidän 2-vuotias. Totesi moneen kertaan, että "äiti, tää on hyvää keittoa!" :) En onnistunut luomaan uusia sienitraumoja.

Täytetyt portobellot

Kaupassa osui silmiini tuoreet portobellosienet ja vesi herahti kielelle. Täytetyt portobellot ovat mahtava ruoka ja mukavan kevyt ateria myöhempään ruokailuun. Sopivatpa muuten oikein hyvin myös grillikauteen!

Filee Wellington ja olutkastike

Tällaista herkkua äitini valmisti jonkin aikaa sitten kun olimme taas kyläilemässä. Liha jäi taikinakuoressa todella mehukkaaksi (tosin päissä se oli ehtinyt kuivahtaa, valitettavasti). Olutkastike maistui hyvältä fileen kera, vaikken edes ole mikään erityinen oluen ystävä. Kastiketta olisi hauska kokeilla vähän erilaisten oluiden kanssa ja maistella millaisia eri vivahteita siihen saisi.

Kallen suppilovahveropiirakka

Tästä piirakasta tuli superhyvää! Kuten tapana on, ovat mitat sinne päin, sillä maestro ei ruuanlaiton ohessa ehdi pitää kirjaa mitoista ja minä olen sitten parhaani mukaan laittanut mittoja kuten olettaisin niiden olevan. Näillä aineksilla pääsee kuitenkin jo pitkälle eikä piirakka voi epäonnistua.