GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Äitienpäivädinneri

Äitienpäivädinneri

Tiedän, että monet tykkäävät käydä juhlistamassa äitienpäivää ravintolassa, mutta meidän perhe on pettynyt tarjoiluihin niin monet kerrat, että tänä vuonna järjestimme dinnerin ihan itse. Pettymykset olemme selittäneet sillä, että ravintolat joutuvat varautumaan väenryntäyksiin parissa erässä ja ovat siten valmistaneet lounaan tai dinnerin sen mukaisesti. Tällaisessa järjestelyssä laatu kärsii määrän mennessä edelle ja lopputulos on harmittava: bulkkikamaa lautasella ja tietoisuus siitä, että tämän kalliin dinnerin sijaan olisimme voineet itse valmistaa paremman kotona. Näin siis toimimme tänä vuonna. Ainoa nolo puoli oli, että ruuasta vastasi tänä vuonna lähinnä äitini itse... Parantamisen varaa on siis vielä ensi vuoteenkin. Ruoka kuitenkin oli moitteetonta ja herkullista, joten laatupuoli korjattiin kerralla kuntoon!

Alkuruuaksi tarjoiltiin parmankinkkuun käärittyä vuohenjuustoa. Rulliin oli kietaistu myös oksa rosmariinia kuhunkin. Salaatin päälle roiskuteltiin hieman balsamicoa sekä öljyä. Täytyy sanoa, että tämä oli paras alkuruoka jota olen ehkä jopa vuosiin syönyt! Ohje on Ola Lauritzsonin ja Ulrika Davidssonin keittokirjasta GI Gourmet, joka on hiljattain julkaistu myös suomeksi.

Chèvre-parmanyytit

4 annosta

Ainekset

  • 8 siivua parmakinkkua (tai 4 hieman paksumpaa siivua)

  • n. 75 g chèvreä

  • tuoretta rosmariinia

  • oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa

Valmistus

  1. Levitä parmankinkunsiivut ja lisää noin teelusikallinen chèvreä jokaiselle siivulle sekä yksi rosmariininoksa. Rullaa nyytiksi. Jos parmankinkku menee rikki, voit kääräistä päälle vielä toisen siivun.

  2. Laita uuniin 200°C:een n. 10 minuutiksi.

  3. Leikkaa nyytit poikittain tai puoliksi.

  4. Tarjoile salaattisekoituksen kera. Roiskuttele salaatin päälle hieman oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.

  5. Pääruoaksi syötiin pekoniin kääräisty sisäfilepihvi, viherhomejuusto-kanttarellikastiketta, uunivihanneksia sekä maa-artisokkakastiketta (kuvassa pihvin takana).

Uunivihannekset

Uunivihanneksiksi oli valikoitunut porkkanoita, punajuurta, lanttua.. ainakin. Ainoa vinkki uunivihanneksiin on oikeastaan, että jos käytät punajuurta, paista se erillisessä astiassa ja lisää vasta lopuksi varovasti muiden vihannesten joukkoon. Näin se ei värjää koko annosta rosolliksi. Vihannekset pilkotaan sopiviksi paloiksi, levitellään vuokaan. Päälle hieman öljyä ja mausteita ja sitten uuniin. Mallia voi ottaa lähes mistä vaan pääruoan ohjeesta tässä blogissa :)

Pihvi

Pihvi oli reilun kokoinen sisäfile joka oli kääritty pekoniin ja paistettu mediumiksi. Päällä pippuria ja suolaa.

Maa-artisokkakastike

Ainekset

  • 2 salottisipulia

  • 2 omenaa

  • 5 maa-artisokkaa

  • 1 rkl voita

  • 2 dl omenasiideriä

  • 2 dl kanalientä

  • 2 dl kermaa

  • 1 dl maitoa

  • suolaa ja mustapippuria

Valmistus

  1. Kuori ja pilko sipuli, omenat sekä maa-artisokat. Kuumenna kattilassa voita ja kuullota kasviksia muutama minuutti.

  2. Kaada päälle siideri, kanaliemi, kerma ja maito ja anna keittyä kokoon 10 minuuttia.

  3. Mausta suolalla ja pippurilla.

  4. Tämä kastike oli kirjassa alunperin lammasruoan lisäke, joten sopii erinomaisesti varmasti myös lampaan tai karitsan kera.

Viherhomejuusto-kanttarellikastike

Tämä ohje on samasta GI Gourmet -kirjasta ja ohjeessa tarjoiltiin häränfileen kanssa.

  • 2 hg tuoreita kanttarelleja

  • 2-3 salottisipulia

  • 1 rkl voita

  • suolaa ja mustapippuria

  • 1 dl kermaa

  • 0,5 dl vettä

  • 100 g viherhomejuustoa

Ainekset

  1. Leikkaa kanttarellit pienemmiksi paloiksi. Kuori ja hienonna sipulit.

  2. Kuumenna voita pannulla ja kuullota kanttarelleja n. 5 min.  Lisää sipulit ja jatka paistamista muutama minuutti. Sirottele päälle suolaa ja pippuria.  Lisää kerma ja vesi ja keitä kokoon 15 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa.

  3. Murusta joukkoon juusto ja keitä vielä 5 minuuttia.

Jälkiruuaksi saimme näyttävän sitruunaisen pannacottan jonka päällä kimalsi kasa granaattiomenaa. Ihana raikas jälkiruoka! Pannacotta on niin helppo tehdä, että ihmettelen miksei sitä tule tehtyä useammin. Tarkkana saa kuitenkin olla, kuten viimeisin mustikkapannacottakokeiluni osoitti ;)

Sitruunapannacotta ja granaattiomenaa

6 annosta

Ainekset

  • 1 vaniljatanko

  • 2 liivatelehteä

  • 4 dl kermaa

  • 1 sitruunan kuori raastettuna

  • 0,5 sitruunan mehu

  • 2 tl tomusokeria*

  • 0,5 granaattiomenaa

Valmistus

*)Yksi huomio ohjeesta heti alkuun: kaipasimme kaikki pannacottaan hieman lisää makeutta, joten sokeria voisi ehkä käyttää jopa tuplamäärän ohjeen mukaisesta.

  1. Halkaise vaniljatanko kahtia ja kaiva vaniljansiemenet ulos. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia.

  2. Kiehauta kerma vaniljatangon sekä vaniljansiementen kera. Lisää sitruunankuori, sitruunamehu sekä tomusokeri. Lisää liivatelehdet ja sekoita. Poista vaniljatanko ja kaada kuuteen lasiin.

  3. Laita lasit kylmään vähintään kahdeksi tunniksi.

  4. Kaiva granaattiomenan siemenet ulos kuoresta ja jaa ne pannacotta-annosten päälle.

Kiitos äiti :)


Luomo, Helsinki

Ravintola Farang, Helsinki

Ravintola Farang, Helsinki