GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Halloween-lepakot

Halloween-lepakot

Nämä lepakkosankarit ovat kyllä kiitäneet pitkin sometaivasta jo useampana Halloween-kautena, mutta nyt vasta sain itse otettua kokeiluun! Piti keksiä lasten kanssa jotain kivaa viikonloppuleivontaproggista ja samalla kokeilla juttuja toisen lapsen synttäreillä ja lepakkojahan siitä syntyi.

Epäilykset olivat vahvat, että näinköhän lepakot onnistuvat ensikokeilulla ja minimaalisella säädöllä, mutta nämä on oikeasti tosi helppoja tehdä. Eniten päänvaivaa tuotti Oreo-keksien halkaiseminen niin, että puolikkaat eivät murentuneet moneen osaan. Suosittelenkin ostamaan keksejä reilusti niin että vaikka hävikki olisi 50%, saat tehtyä tarpeeksi siipiä.

K-marketista löysin kauteen sopivia Halloween-Oreoita, missä oli kaiken kukkuraksi tuollainen hämähäkinseittikuviointi, mikä teki niistä vielä täydellisemmät tähän projektiin. Näitä oli hauska ja ihanan helppo tehdä lasten kanssa. Lepakkonekut myös valmistuivat tosi nopeasti. Eniten aikaa meni tosiaan niiden oreosiipien askarteluun. Jäin pohtimaan, että onnistuisikohan tämä Domino-kekseillä paremmin. Oreoiden etu tässä reseptissä on se, että niiden se keksiosa on puolet ohuempi Dominoon verrattuna, mikä on etu, kun halutaan siipien pysyvän suklaan voimalla vaahtokarkissa kiinni. Ne ovat myös tosi kevyitä, mitä normaalisti en kekseissä erityisemmin arvosta, mutta jälleen kerran, tähän tarkoitukseen sekin on hyvä.

Mitä tehdä yli jäävälle sulatetulle suklaalle?

Mietin usein leipoessa, mitä tekisin ylijäävälle sulatetulle suklaalle. En viitsi millään heittää sitä poiskaan, kun suklaassa ei ole mitään vikaa. Jos en parempaa keksi, kaadan suklaan suklaamuotteihin joita yleensä käytän raakasuklaan tekoon ja annan leivontasuklaan jähmettyä uudelleen viileässä. Näin välttyy turhalta hävikiltä.

Silmät lepakoille

Valitsin näihin lepakko-tikkuihin tällä kertaa valmiita sokerisilmiä, mutta olen myös tehnyt silmiä sokerimassasta. Ensin isommalla pillillä valkoisesta “silmämuna” ja sitten pienellä pillillä mustasta se täplä silmään. Valmiiden silmien ostaminen voi käydä vähän kalliiksi jos valmistettava määrä on iso, joten silloin ehkä sokerimassasilmät ovat edullisempi ja siten houkuttelevampi vaihtoehto. Nämä valmiit silmät puolestaan ovat yksinkertaisesti valmiita, helppoja ja jollain mittakaavalla “täydellisiä” joten niitäkin on kiva välillä käyttää. Oma leivontatiheyteni on niin harvaa, että mielelläni sitten leikin näillä kaikilla herkuilla sen kerran kun.

Halloween lepakko-tikkunekut

Määrä: 12 kpl


Ainekset

  • 6 Oreo (tai Domino) -keksiä (kannattaa ottaa useampi, sillä hävikki voi olla iso)

  • 100 g tummaa leivontasuklaata

  • 1 pkt (24 kpl) sokerisilmiä (tai voit valmistaa edullisesti itse, tekemällä sokerikuorrutetta ja värjäämällä osan siitä mustaksi esim. aktiivihiilellä)

  • 12 keskikokoista vaahtokarkkia

  • 12 nekkutikkua (tai leikkaa esim. puisista grillitikuista sopivan mittaisia tikkuja)

Valmistus

  1. Irrota Oreo-keksien puolikkaat toisistaan ja kaavi veitsellä täyte pois. Leikkaa pyöreät keksit puoliksi, näin saat aina kahdesta puoliksi leikatusta keksistä yhden lepakon siivet. Asettele puolikuun muotoiset keksit V:n malliin esim. leivinpaperille, kaarevat puolet ylöspäin. Keksien on hyvä koskea toisiinsa keskeltä jotta ne ovat tarpeeksi lähekkäin.

  2. Sulata tumma suklaa vesihauteessa.

  3. Laita jokaisen vaahtokarkin toisesta päästä sisään nekkutikku ja dippaa vaahtokarkki tikun avulla kauttaaltaan suklaaseen. Nosta suklaalla valeltu vaahtokarkki kahden “siiven” keskelle. Suklaata valuu hieman kekseille ja näin ne kiinnittyvät vaahtokarkkivartaloon.

  4. Kun suklaa on hieman jähmettynyt, kiinnitä sokerisilmät.

  5. Nosta viileään jähmettymään.


Halloween lepakko-kuppikakut

Halloween lepakko-kuppikakut

Helppo omenakakku

Helppo omenakakku