GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

5 juhlavaa alkupalaa joulupöytään, kun perinteiset silakat ja sillit kyllästyttävät

5 juhlavaa alkupalaa joulupöytään, kun perinteiset silakat ja sillit kyllästyttävät

En ole välttämättä niiden perinteisten joulun silakoiden ja sillien suurin ystävä. Muutenkin ne perinteisimmät jouluruoat eivät aivan suunnattomasti houkuttele. Maistelen lusikallisen kaikkea, mutta erityisesti makunystyräni ilakoivat, kun saan maistella joitain hieman uusia ja erilaisia jouluruokia.

Tähän kirjoitukseen kokosin viisi omaa erityissuosikkiani joulun alkupaloista. Meillähän on perheeni kesken juuri tämä jouluaterian alkuruokakattaus ottanut vuosi vuodelta isompaa roolia, pääruoan menettäessä jopa hieman jalansijaansa.

Aivan erityisesti pidän joulun aikaan alkuruoistal, jotka voidaan valmistaa tai ainakin pitkälle esivalmistella ennen jouluaattoa. Näin itse aaton ruoanlaittohommat, joita muutenkin on aivan riittävästi, hieman kevenevät ja helpottuvat.

Visuaalisena ihmisenä arvostan myös kauniita ruokia ja siten tälle listalle nostin mielestäni myös visuaalisesti alkuruokien kauneimpia. Toivottavasti ihastut ja innostut kokeilemaan!


Mätiklassikko

Tämä erikoinen alkupala rakennetaan puikulaperunasta tehdyn, tilliöljyllä voidellun perunansiivun päälle. Kuorrutetaan mätimoussella ja viimeistellään sipsillä. Alkupala, jossa on niin maut kuin suutuntumat niin kohdillaan kuin mahdollista!

Tutustu mätiklassikko-ohjeeseen


Mätimaljat

Joulun alkupaloihin on perheessäni kuulunut jo vuosia äitini löytämä uskomattoman maukas mätimaljaresepti. Suussasulavan samettista peruna-omena-aurajuustososekeittoa ja pinnalla juhlava kokoelma mätiä ja smetanaa.

Keitto nautitaan kylmänä joten voit valmistaa sen hyvissä ajoin jääkaappiin valmiiksi. Nämä yksinkertaiset ja super herkulliset ruoat ovat joulupöydän valmisteluissa muutenkin melkoinen life-saver.

Tarjoile kaunis annos laakeista kuohujuomalaseista ja jälkiruokapikareista.

Nappaa mätimaljojen resepti talteen


Äijäkranssi

Löysin tämän uskomattoman herkullisen “äijäkranssin” eli gubbrörekrans -reseptin Elle mat & Vin -lehdestä. Kranssiin tulee mm. rapeaksi paahdettuja, ohuita siivuja saaristolaisleipää, keitettyä kananmunaa, mätiä, smetanavaahtoa. Kokonaisuus viimeistellään ruskistetulla voilla.

Tämä huikea alkupala riittäisi mainiosti ihan sellaisenaan etkä mitään muuta alkupaloilta voisi juuri toivoa. Tässä on makua, näköä ja tekstuureja juuri täydellisessä kokonaisuudessa.

Tutustu äijäkranssin reseptiin



Mäti-wasabikolmiot

Jos perinteiset joulupöydän antimet kyllästyttävät, nämä veikeät leipäkolmiot yllättävät iloisesti! Joulun makuihin hyvin sulautuva saaristolaisleipä yhdistyy mätiin ja kokonaisuus saa mielenkiintoisen vivahteen wasabilla maustetusta majoneesista tai ranskankermasta.

Nämä juhlavan näköiset leipäkolmiot sopivat muuten erinomaisesti myös uudenvuoden juhlien tarjoiluiksi ja miksipä ei myös kesäruokien alkupaloiksikin. Ihanan monipuolinen pikku keksintö!

Nouda mäti-wasabikolmioiden resepti talteen


Västerbotten-juustokakku

Joko luulit, että nämä kaikki ohjeet sisältävät mätiä? ;) Västerbotten-juusto kuuluu henkilökohtaisiin megasuosikkeihini juustoissa ja niinpä tämä ihanan yksinkertainen, mutta todella maukas suolainen juustokakku kuuluu talviherkkujeni listalle aivan ehdottomasti! Juustokakun pohja valmistetaan hapankorpuista ja täyte ripauksella cayennepippuria maustetusta västerbotten-kreemistä. Vain muutama aines ja voit valmistaa kakun valmiiksi jääkaappiin.

Älä missaa Västerbotten-juustokakun ohjetta, nappaa se täältä talteen!


Ketogeeniset karjalanpiirakat

Ketogeeniset karjalanpiirakat

Ravitsevat, helpot patasämpylät

Ravitsevat, helpot patasämpylät