GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Fenkoli-papupaistos, kurkumaista siikaa ja valkoinen risotto

Fenkoli-papupaistos, kurkumaista siikaa ja valkoinen risotto

Meillä on syöty jouluruokia kyllästymiseen saakka, kunnes toissapäivänä Kalle tempaisi joulun tähteistä kaksi vuoden parasta pizzaa! Palaan noihin herkkupizzoihin myöhemmin, mutta tänään vihdoin herkuteltiin jo jollain ihan muulla kuin jouluruuilla tai niiden jämillä. Hain kaupasta pari siikafilettä (kalatiskillä vaihtoehtoina oli lohi tai siika, ei siis joutunut kauheasti päätään päätöksellä rassaamaan), fenkolia ja pinaattia. Sitten vaan hellan ääreen soveltamaan.


Kurkumainen siika

En käytä sitruunapippuria periaatesyistä. Jos koskaan olet kurkannut sitruunapippurin sisällysluetteloon, saatat ymmärtää miksi. Sen sijaan raastan aina luomu sitruunoista kuoret ja kuivatan raasteen. Tästä sitruunankuoriraasteesta saa loistavan mausteen vaikka mihin ruokiin ja mustapippuriin yhdistettynä siitä saa aidon sitruunapippurin.

Maustoin tällä kertaa kuhafileet mausteseoksella johon laitoin noin suunilleen:

Ainekset

  • 1 tl sitruunankuorijauhetta

  • 0,5 tl kurkumaa

  • 0,5-1 tl mustapippuria myllystä

  • 0,5 tl suolaa

Valmistus

  1. Rouhin ja sekoitin mausteet morttelissa ja ripottelin kuhafileiden päälle.

  2. Sen jälkeen kalat uuniin 200°:een ja paistoin kunnes kypsiä.


Valkoinen risotto

Olen vihdoin päässyt “kallemaiseen” vaiheeseen risoton valmistuksessa. En siis mittaillut mitään, tein vaan näppituntumalla :) Jee! Valkoiseen risottoon tuli seuraavia aineksia:

Ainekset

  • 3 valkosipulinkynttä

  • 1 sipuli

  • risottoriisiä (n. 1/3 pakettia)

  • oliiviöljyä

  • mustapippuria

  • maustamatonta tuorejuustoa (n. 75 g tai kolmannes pakettia)

  • 0,5 prk smetanaa

  • loraus valkoviiniä (0,5-1 dl suunilleen)

  • suolaa

Valmistus

  1. Kuullota hienonnettua valkosipulia ja sipulia sekä risottoriisiä oliiviöljyssä pannulla kunnes riisinjyvät alkavat olla läpikuultavia. Lisää sitten sekaan valkoviiniä ja sekoita hyvin.

  2. Kun neste on haihtunut, ala lisätä n. 1 dl vettä kerrallaan ja sekoita tasaiseen tahtiin.

  3. Kun risotto on sopivan kypsää, lisää sekaan tuorejuusto sekä smetana.

  4. Mausta mustapippurilla ja suolalla.


Fenkoli-papupaistos

Tähän ohjeeseen sain inspiraation My Recipes -sivustolta löytämästäni ohjeesta. Meidän lähikaupasta ei kuitenkaan saanut tuoretta pinaattia tänään joten sovelsin ja käytin pakastepinaattia. Tosi hyvää tuli näinkin!

  • 2 fenkolia

  • 2 valkosipulinkynttä

  • mustapippuria

  • paprikajauhetta

  • suolaa

  • oliiviöljyä

  • parmesaania

  • 1 prk valkoisia papuja (syömävalmiita)

  • 0,5 pss pakastepinaattia

Valmistus

  1. Siivuta fenkolit ohuiksi siivuiksi. Laita ne kulhoon ja lorauta sekaan oliiviöljyä sekä mausteet: mustapippuria, suolaa ja paprikajauhetta. Sekoita hyvin ja levitä seos tasaisesti uuninpellille.

  2. Paista 200°:ssa kunnes fenkoli alkaa rusehtaa.

  3. Ripottele sitten päälle parmesan-raastetta ja paista vielä 5 min.

  4. Nosta seos pelliltä pannulle ja lisää sekaan pavut ja pinaatti.

  5. Kuumenna seos pannulla ja tarjoile heti.

Kana-vuohenjuustopasta

Kana-vuohenjuustopasta

Henkan joulusinappi kaloille

Henkan joulusinappi kaloille