GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Värikäs pastasalaatti

Värikäs pastasalaatti

Viime sunnuntaina päätin lähteä lasten kanssa ulos ruokailemaan kauniin ilman kunniaksi. Koska luonto on korppukuivana, jätin Trangian kotiin ja kokosin sen sijaan random-metodilla vähän mitä kaapeista sattuu, salaattikulhoon, näppäräksi evässalaatiksi. Salaatista tuli säkällä paitsi kaunis, myös tosi hyvän makuinen! Tätä teen toistekin! Reilu määrä pastaa takaa myös sen, että salaatin voimin jaksoi ulkoilla eikä energia loppunut kesken.

Olen jotenkin aivan ihastunut tuohon liilaan kukkakaaliin, se tekee ruoka-annoksista aivan mahtavan näköisiä ja värikkäitä. Makuunhan se väri ei vaikuta ;) Avokadosta siihen saa hyviä rasvoja ja mm. minttu ja mustikat raikastavat sen makua ihanasti. Kannoin avokadot paikan päälle omissa kipoissaan, jotta ne eivät muussaantuneet salaatin joukkoon.

Kasvisruoassa saa olla myös proteiininlähteitä. Tässä ruoassa proteiinin päälähteinä toimivat maukkaat edamamepavut, joita voi helposti ostaa pakasteosastolta. Ne sopivat vaikka mihin ruokiin, kuten sushikulhoihin, salaatteihin, keittoihin, ym. Edamamepavut ovat monia muita papuja raikkaamman ja miedomman makuisia. Nam. Olen testannut niitä myös säilykkeinä, mutta pakasteversiot voittavat mennen tullen ulkonäössä, maussa ja värissä.

Maanantaina tätä salaattia oli vielä lounaaksi sopivasti jäljellä, mutta avokadot olivat loppu. Lisäsin sekaan vähän kurkkumajoneesia (kermaista avokadoa jotenkin oudosti korvaamaan) ja vähän mustapippuria. Maistui ainakin minulle ihan tosi hyvin näinkin! :D

Joko hehkutin tarpeeksi? Oletko valmis kokeilemaan? ;)

Värikäs pastasalaatti

6–8 annosta


Ainekset

  • n. 350 g värikästä kierrepastaa (kuivana mitattuna)

  • n. 2/3 kurkkua

  • 2 vihreää omenaa

  • n. 2,5 dl edamamepapuja (pakaste)

  • n. 1/2 pss pakasteherneitä

  • Iso kourallinen tuoretta minttua

  • n. 5 dl lehtikaalia

  • Sitruunaöljyä (sitruunalla maustettu ruokaöljy, tai esim. oliiviöljyä ja vähän raastettua sitruunankuorta)

  • 3 dl lilaa kukkakaalia hienonnettuna

Pinnalle

  • 3 avokadoa ja dukkah-maustetta

  • 3 dl pensasmustikoita

Valmistus

  1. Keitä pasta pussin ohjeen mukaan, jätä napakaksi ja anna jäähtyä. Huuhtelin sen itse kylmällä vedellä jotta sain jäähtymään nopeammin.

  2. Pese ja paloittele kurkku sekä omenat.

  3. Sulata herneet ja edamamepavut pussien ohjeiden mukaan.

  4. Hienonna mintunlehdet. Revi lehtikaalin lehdet irti valkoisista lehtiruodista. Revi ne suupalan kokoisiksi paloiksi tai leikkaa veitsellä. Hiero niihin tilkka sitruunaöljyä, kunnes lehtikaali pehmenee.

  5. Hienonna kukkakaali veitsellä.

  6. Laita kaikki ainekset isoon kulhoon ja nostele sekaisin.

  7. Pese pensasmustikat. Leikkaa avokadon hedelmäliha ohuiksi siivuiksi tai paloittele se ja nostele avokado sekä mustikat salaatin pinnalle. Ripottele avokadon päälle dukkah-mausteseosta (jos haluat)


Appelsiininen "kanapasta" soijapaloilla

Appelsiininen "kanapasta" soijapaloilla

Paras vegaaninen parmesaani

Paras vegaaninen parmesaani