GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Makkaramuffinit ja raikas omena-kaalisalsa

Makkaramuffinit ja raikas omena-kaalisalsa

Osallistuin ensimmäiseen blogihaasteeseen ikinä. Snellman järjesti uuden Kunnon Lenkkimakkara -tuotteensa kunniaksi makkarareseptihaasteen. Palkinnot olivat sen verran houkuttelevia, että minunkin oli pakko kokeilla. Onnistuin tulemaan valituksi Indiedaysin Inspiration-bloggaajana. Meitä osallistuu kilpailuun pitkä liuta ruokablogeja ja kaikki kilpailevat reseptit löytyvät Snellmanin sivuilta. Oma ohjeeni löytyy ihan tämän postauksen lopusta sekä tietty tuolta Snellmanin sivuilta.

Olen kova muokkaamaan muiden tekemiä reseptejä ja ammennan ohjeita monesta lähteestä, mutta oman reseptin kehittely on uutta puuhaa. Selasin tätä haastetta varten ison läjän ruokalehtiä, selasin ruokablogeja ja kahlasin läpi Pinterestiä. Kasasin läjän ideoita ja lähdin niistä kehittämään vähän uudenlaista makkararuokaa. En ole mikään makkaran suurkuluttaja, itseasiassa en usko, että Gurmeen sivuilta löytyy aikaisempia makkaraohjeita, mutta päätin silti ottaa haasteen vastaan. Tutkin myös Snellmanin sivuston olemassaolevat ohjeet ja totesin, että makkaroista kyllä tehdään paljon aika perinteisiä ruokia, mutta uudemmat ideat puuttuvat. Yritin siis luoda jotain vähän erilaista ja uutta makkaramaailman reseptikirjoon.

Me olemme innokkaita brunssittelijoita ja sainkin hiljalleen idean tehdä makkararuoan jota voisi tarjoilla vaikka juuri omalla brunssilla. Päädyin tekemään tällaisia leivästä ja makkarasta valmistettuja muffineja. Niiden sisus jää ihanan meheväksi ja mehukkaaksi kun taas pinnasta tulee kunnon rapea. Pidän aina erilaisista tekstuureista ruoissa.

Muffinit ovat sellaisenaan hyviä, mutta ne kaipasivat mielestäni jotakin raikasta. Minulle tulee makkarasta usein mieleen saksa ja hapankaali. Kokeilin muffineita hapankaalinkin kera, mutta kaipasin silti jotain raikkaampaa. Eikun inspiraatiota hakemaan taas. Tällä kertaa hain mielessäni vihreä salsa ja kaali. Lopulta päädyin yhdistämään kaalin ja raikkaan Granny Smith -omenan. Salaatti / salsa oli sellaisenaan turhan kuivaa joten lisäsin siihen hieman omenasiideriä ja agavesiirappia tuomaan makeutta. Nyt maku oli mielestäni täydellinen ja täydensi erinomaisesti makkaramuffinien makua.

Tässä kilpailureseptissäni yhdistyvät siis maukas ja täyteläinen (voiko makkarasta / muffinista käyttää tuota adjektiivia?) makkaramuffini sekä raikas ja hieman makea omena-kaalisalsa. Erinomainen makupari ja näyttävä annos brunssipöytään, alkuruoaksi tai vaikkapa iltapalaksi.

Äänestäkää ohje voittajaksi!

Nyt pyytäisin teiltä apuja. Olen otsa hiessä vääntänyt tätä ohjetta ja kädet vapisten kuvannut kaikkia mahdollisia asetelmia, mutta silläkään työllä ei pelkästään päästä kilpailun voittoon. Tarvitaan myös läjäpäin ääniä :) Käykääpä tutustumassa kilpaileviin ohjeisiin ja äänestäkää paras ohje (valitkaa minun ohje, jooko jooko!?) voittoon!Kilpailevat ohjeet siis löytyvät Snellmanin sivuilta ja Gurmeen Makkaramuffinit ja raikas omena-kaalisalsa sieltä joukosta. Äänestäminen on helppoa: ei tarvitse kuin Tykätä ohjeesta ja jos jättää samalla omat yhteystiedot, on mukana arvonnassa jossa voi voittaa illallisen huippuravintolassa ja hotelliyön Helsingissä.

Kiitos tuhannesti kaikille ohjettani äänestäville!

Makkaramuffinit ja raikas omena-kaalisalsa

12 kpl


Ainekset

  • 7 dl maalaisleipää kuutioina

  • 2 kpl Snellmanin Kunnon Lenkkimakkaraa

  • 75 g tuoreita herkkusieniä

  • 200 g cheddaria raastettuna

  • 4 kananmunaa

  • 1 dl täysmaitoa

  • mustapippuria myllystä

  • 2 omenaa (Granny Smith)

  • n. 450 g kaalia

  • 1 lime

  • pieni nippu tuoretta persiljaa

  • 1 rkl agavesiirappia

  • n. 1 dl kuivaa omenasiideriä

Valmistus

  1. Laita kulhoon maalaisleivän kuutiot ja raastettu cheddar. Hienonna herkkusienet ja lisää leivän ja cheddarin joukkoon. Leikkaa toisesta makkarasta viistosti 12 siivua ja laita ne sivuun hetkeksi. Kuutioi loput makkarasta ja lisää kulhoon muiden ainesten sekaan. Vatkaa kananmunat ja maito haarukalla kevyesti sekaisin erillisessä kulhossa ja sekoita munamaito sitten muiden ainesten joukkoon. Mausta mustapippurilla.

  2. Voitele 12 muffinivuokaa (yksi muffinipellillinen) ja jaa seos vuokiin. Nämä muffinit eivät nouse tai paisu joten voit tehdä hieman korkeampia kekoja halutessasi, näin saat näyttävämpiä muffineita. Pyri kuitenkin jättämään pinta riittävän tasaiseksi, nostelemme muffinien päälle koristeet myöhemmin. Paista muffineita uunissa 175°:ssa n. 25 min, kunnes niiden pinta on kullanruskea ja rapea.

  3. Kuori omenat ja pilko ne aivan pieniksi kuutioiksi. Putsaa kaali ja leikkaa myös se aivan pieneksi silpuksi. Laita omenakuutiot ja kaalisilppu kulhoon. Puserra sekaan hieman limetin mehua ja sekoita lusikalla. Lisää sekaan omenasiideri ja agavesiirappi. Sekoita.

  4. Paista makkarasiivut pannulla voissa. Paista ensimmäiseltä puolelta kunnes ne alkavat hieman muuttua kuperiksi ja käännä sitten. Paista vielä hetki toiselta puolelta.

  5. Kokoa annokset: Nosta makkaransiivu muffinin päälle tai viereen ja nosta siivun sisään omena-kaalisalaattia. Voit myös koristella annokset muffinien ympäriltä omena-kaalisalaatilla.

Makkaramuffinit matkalla uuniin

Makkaramuffinit matkalla uuniin

Valmiit muffinit

Valmiit muffinit


Parhaat blinit

Parhaat blinit

Monsteripuuro

Monsteripuuro