GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Matcha-inkiväärisuklaanapit

Matcha-inkiväärisuklaanapit

En ole vielä ehtinyt kirjoittaakaan iki-ihanasta kirjasta, joka on jo pitkään pyörinyt hyppysissäni. Oman Aamupala-kirjani loppuponnistuksessa olen vain haaveillut vapaahetkistä jolloin ehtisi tekemään pieniä herkkuja ihan muuten vaan. Nyt vihdoin sain tilaisuuden (ja ainekset löytyivät kaapista) parin ohjeen kokeiluun sekä dokumentointiin. Mietit jo varmaan mistä kirjasta oikein on kysymys. Kirjan nimi on Raakasuklaata & superruokaa (Matleena Lahti, kuvat Satu Nyström, Readme.fi). Ihan mieletön opus! Päälle 160 sivua värikkäitä kuvia ja herkullisia reseptejä. Monista perinteisemmistä raakasuklaaohjeista huolimatta silmiini osui kuitenkin hieman erikoisemman kuuloinen "matcha-inkiväärisuklaanappien" ohje. Rakastan inkivääriä joten sormeni syyhysivät halusta päästä testaamaan ohjetta.

Suklaan valmistukseen liittyy edelleen jonkin verran ennakkoluuloja. Se mielletään vaikeaksi, työlääksi tai turhan tekniseksi, mutta tämä kirja kyllä kaataa ennakkoluuloja. Näiden matcha-inkiväärisuklaanappien valmistukseen ei tarvita muuta kuin lämminvesihaude. Ei erikoistarvikkeita, ei temperointia. Pari yksinkertaista työvaihetta ja jääkaapista löytyy yhtäkkiä herkullisia pikkuherkkuja!

Helppouden ja maun lisäksi nämä suklaanapit ovat melkoisia terveyspalleroita. Inkivääri auttaa mm. madaltamaan tulehdusta, matcha-tee on antioksidanttirikasta ja virkistää lempeästi, mutta pitkäkestoisesti. Maca on oikea ravinnepommi joka ei mielestäni maultaan sovi ihan mihin tahansa ruokiin, mutta tässä reseptissä erinomainen.

Matcha-inkiväärisuklaanapit

Määrä: n. 18 kpl


Ainekset

  • 1 dl raakakaakaovoita

  • 1 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

  • 2-3 rkl lucumaa

  • 1-2 rkl macaa

  • 1 rkl agavesiirappia (käytin kookoksenkukkasiirappia)

  • n. 1 tl matcha-jauhetta (voit kokeilla tilalla nokkos- tai spirulinajauhetta)

  • 1 tl inkivääriä raastettuna

Koristeluun

  • Kaakaonibsejä

Valmistus

  1. Sulata raakakaakaovoi ja kookosöljy lämpimässä vesihauteessa. Sekoita joukkoon loput ainekset ja tarkista maku.

  2. Voit laittaa muutaman kaakaonibsin muottien pohjalle tai ripotella niitä suklaan päälle lopuksi.

  3. Laita suklaa muoteissa jääkaappiin kunnes se jähmettyy.

Virkistävä hyvän vireen granolatorttu

Virkistävä hyvän vireen granolatorttu

Hedelmäinen suklaaraakakakku

Hedelmäinen suklaaraakakakku