GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Kaartintupa

Kaartintupa

Kävimme torstaina asiakkaiden kanssa syömässä Kaartintupa nimisessä pienessä kahvilassa. Kahvilan omistaa kollegani sisko, joka paikkaa meille myös suositteli. Saimme alusta loppuun aivan ihanaa palvelua ja herkullista supisuomalaista ruokaa.

Kaartintuvalta löytyi vaikka mitä mielenkiintoisia viinejä joista en ollut kuullutkaan ja mm. huikean hyvää suomalaista valkoherukkakuohuviiniä. Kahvilaan mahtuu n. 12 henkeä joten jos sinne on menossa isommalla porukalla, kannattaa varata paikat etukäteen. Tarjolla oli myös herkullisen näköisiä itsetehtyjä kakkuja ja muita bakelseja.

Kahvila-ravintolalla on yllättävän pitkät aukioloajat ja sopii siis siinä mielessä myös erityisesti meille jotka painamme töissä pitkiä päiviä. Taustalla soi vanhaa suomalaista musiikkia ja tunnelma on todella kodikas. Tällaisissa paikoissa tulee fiilis ettei oikeastaan ole kiire mihinkään ja voisi oikeastaan ottaa vielä toisenkin kupposen vastajauhetuista pavuista valmistettua kahvia.

Lämpimät suositteluni siis tälle paikalle niin kahvilana kuin ravintolana. Pienenä vinkkinä, nyt perjantaina kahvilaan oli tulossa häävastaanotto, eli jos olette suunnittelemassa pieniä intiimejä häitä kodikkaassa tunnelmassa, tämä voisi olla juuri se paikka :)

www.kaartintupa.fi

Mansikka-tomaattigazpacho

Mansikka-tomaattigazpacho

Lämmin parsasalaatti ja täytetyt paprikat

Lämmin parsasalaatti ja täytetyt paprikat