GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Filee Wellington ja olutkastike

Filee Wellington ja olutkastike

Tällaista herkkua äitini valmisti jonkin aikaa sitten kun olimme taas kyläilemässä. Ohjeen äiti oli löytänyt Yhteishyvä Ruoka -lehdestä (marraskuu 2012). Liha jäi taikinakuoressa todella mehukkaaksi (tosin päissä se oli ehtinyt kuivahtaa, valitettavasti). Olutkastike maistui hyvältä fileen kera, vaikken edes ole mikään erityinen oluen ystävä. Kastiketta olisi hauska kokeilla vähän erilaisten oluiden kanssa ja maistella millaisia eri vivahteita siihen saisi. Tämä oli jotenkin osuva syysruoka.

Filee Wellington ja olutkastike

6 annosta


Ainekset

  • n. 1 kg naudan sisä- tai ulkofileetä

  • ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

  • öljyä paistamiseen

Täyte

  • varsiselleriä muutama varsi

  • 3 pekoniviipaletta

  • 200 g herkkusieniä

  • 1 pieni sipuli

  • ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

  • 2 rkl hienonnettuja yrttejä, esim. persiljaa, basilikaa

Taikinakuori

  • 3 lehtitaikinalevyä

Olut-kermakastike

  • 2 dl olutta

  • 2 dl kuohukermaa

  • 1 fondikuutio, esim. naudanliha

  • 1 rkl makeaa soijakastiketta

  • 1 rkl maissitärkkelysjauhoja

Valmistus

  1. Valmista täyte. Silppua pekonit. Hienonna sienet ja sipulit. Paista ne pannulla pekonin kanssa. Mausta ja anna jäähtyä.

  2. Ruskista huoneenlämpöinen filee. Nosta jäähtymään ja mausta.

  3. Lado sulaneet taikinalevyt vieri viereen hieman päällekkäin ja kauli yhteen isoksi levyksi.

  4. Levitä taikinalevyn keskelle sieniseosta ja nosta päälle filee. Voitele taikinan reunat munalla.

  5. Kääri taikina fileen ympärille niin, että se peittyy. Aseta paketti saumapuoli alaspäin uuninpellille. Voitele pinta munalla. Paista 200°C:ssa uunissa, kunnes sisälämpötila on n. 60°C.

  6. Anna fileen levätä hetki ennen leikkaamista.V

  7. almista kastike keittämällä olutta, kermaa ja fondia 5-7 min. Mausta soijalla ja suurusta kylmään vesitilkkaan sekoitetulla tärkkelysjauholla. Kiehauta.

Viikuna-vuohenjuustohattuset

Viikuna-vuohenjuustohattuset

Wienernougat-kakku

Wienernougat-kakku