Bistro Sinne, Porvoo

Sinne, Porvoo © Kalle Laine

Sinne, Porvoo

Kävimme viime perjantaina Porvoon Bistro Sinne:ssä lounaalla. Varasimme pöydän etukäteen ystäviemme Facebook-päivityksistä oppineina. Paikka on niin suosittu, että sinne todella kannattaa varata pöytä ajoissa. Meidän lounaan aikana ovelta jouduttiin käännyttämään kymmenkunta asiakasta, koska paikka oli täyteen bookattu.

Sinne sijaitsee Taidetehtaalla ja onkin ilmeisesti rakennettu vanhaan tehdashalliin. Paikka on ulkoapäin kovin vaatimattoman näköinen, mutta sisälle astuessa vaikutelma muuttuu täysin. Tunnelma on viihtyisä ja ikkunoista tulvii ainakin tähän vuodenaikaan ihanasti valoa. Ravintolassa on paljon kivoja sisustuselementtejä kuten kukkaruukuista tehdyt kattolamput, yrttiruukut pöydissä, keinutuolit ulko-ovella, viherseinä keittiön ja salin jakajana jne. Sopivasti ”sinne” onkin ruotsinkielessä ”aisti” – Sinne nimittäin tarjoaa ruokaa joka aistille.

Sinnen ruokatarjonta pohjautuu kotimaisiin ja lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin sekä suomalaiseen gastronomiseen kalenteriin.

Nykyään ilahduttavan moni ravintola seuraa kotimaista ja kausittaista ruokamallia ja Sinne lukeutuu myös näihin ravintoloihin. Ravintola kiinnittääkin paljon huomiota ainesten korkeaan laatuun ja jopa viljelee osan aineksista itse! Ravintola pyrkii myös verkkosivujensa mukaan suoraan kontaktiin tuottajien kanssa raaka-aineiden korkealuokkaisuuden takaamiseksi.

Tilasimme Kallen kanssa molemmat Menu Borgå:n, joka on kolmen ruokalajin lounasmenu. Tällä setillä on hintaa 32 €, mikä on minusta ihan kohtuuhintaista ruuan tasoon ja määrään nähden.

Näkkäri © Hanna Stolt

Näkkäri

Pöytiin oli kaikkiin katettu valmiiksi puolikkaaseen koivunhalkoon sujautettu näkkileivän pala. Näkkileipä oli hyvää, tosin itse en voi sietää juustokuminaa näkkärissä. Kallelle tämä puolestaan maistui oikein hyvin.

Leipäkori © Hanna Stolt

Leipäkori

Ruokaa odotellessa saimme maistella ravintolassa leivottua, mielettömän hyvää, spelttileipää. Lisäksi tarjolla oli jälkiuunileipää joka oli pehmeää ja maukasta.

Alkuruoka © Hanna Stolt

Alkuruoka #1

Minä tilasin alkuruoaksi kylmäsavustettua siikaa, kermaviilikastiketta ja kurkkua. Tämä oli hyvän makuinen ja sopivan kokoinen alkuruoka.

Alkuruoka © Hanna Stolt

Alkuruoka #2

Kallen alkuruoka oli vihreä gaspacho-keitto.  Kaunis annos ja pehmeän makuinen keitto. Jätin keiton itse väliin siinä pelossa, että se olisi ollut kovin paprikainen, mutta sitä tuo ei ollut. Päin vastoin, keitto oli mietoa ja täyteläistä.

Pääruoka © Hanna Stolt

Pääruoka

Tilasimme molemmat pääruoaksi lohta. Lohen kanssa oli tarjolla kanttarellimuhennosta sekä varhaisperunoita. En yleensä paljoa perunoita syö, mutta nämä söin ilolla – ne oli juuri sopivan kypsiä, ei lainkaan jauhoisia ja ohuen ohut kuori tallella. Nam. Toinen pääruokavaihtoehto olisi ollut grillattua naudanfileetä, macaire peruna ja bearnaisekastike.

Jälkiruoka © Hanna Stolt

Jälkiruoka

Jälkiruoka oli kaikissa annoksissa sama. Tämä oli herkkua minun makuuni: mustikoita, vaniljajäätelöä ja salmiakkisiirappia. Lisäksi annoksessa oli jotain tuollaisia ihania rapeita ”keksinpaloja”.

Sinne oli aivan mahtava paikka ja kokemus. Tänne suuntaamme jatkossakin!

Facebook Comments
Related Posts
Showing 2 comments
  • ann

    Mm, näyttää hyvältä! :)
    Itekin kävin Bistro Sinnessä viime viikolla. Aivan loistava kokemus. Söin alkuruuaksi Bosgårdin ilmakuivattua nautaa, lohta varhaisperunoita ja kanttarellimuhennosta sekä mantelikakkua, raparperia ja jugurttisorbettia. Ei taida olla mitään huonoa sanottavaa tästä! Porvooseen kannattaa lähteä ihan vain Sinnen takia. Ja muutenkin, kaunis kaupunki.
    Ps. Sinnen ruisleipä oli myös erittäin hyvää.

    • Hanna

      Samaa mieltä niin ravintolasta, kaupungista kuin ruisleivästäkin :)

Vastaa

Verkkokaupassa nyt uusin Vitamix Ascent 3500i ja Klarna maksutavat! Piilota tämä ilmoitus

Kookosjäätelö © Hanna StoltSupertoffee, satsi #1 © Hanna Stolt

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje