GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Sågen, Inkoo

Sågen, Inkoo

Lomakiertueellamme poikkesimme myös Inkoon satamassa. Varsinainen yöpyminen oli Westerby Gårdissa, mutta sielläpä oli samaan aikaan häät ravintolan puolella niin emme viitsineet mennä sinne sitten tungeksimaan. Inkoo oli niin pieni paikka, että jos silmiä räpäytti väärällä hetkellä, oli koko keskusta ehtinyt menemään ohi. Satamasta löysimme ravintolan nimeltä Sågen ja päätimme, että se on meidän paikka. Toinen vaihtoehto olisi ollut sillan toisella puolella joku kebab-paikka.

Sågenista sai tilattua burgereita ulkofileepihvillä tai lohella. Minä valitsin ulkofileen ja Kalle lohen. Tällä reissulla oltiin jo maisteltu sen verran herkkuruokia, että kunnon burgeri maistui oikein hyvin väliin.

Ainakin tuo minun oma annokseni oli paras burgeriannos mitä olen hetkeen syönyt missään. Kuulemma se lohiversio ei ollut ollenkaan hassumpi sekään.

Sågenista löytyi kyllä ihan kunnon a la carte -listakin, johon voi tutustua paikan kotisivuilla. Emme poikenneet sisällä, mutta ulkona oli siisti ja iso terassi missä sai syödä. Ainoa häiriö oli paikallisten teinien toriralli hysteerisen kovaäänisillä piikeillä ynnä muilla romuvehkeillä. 

Lohta vuohenjuustolla ja parsakaalia kermassa

Lohta vuohenjuustolla ja parsakaalia kermassa

Kookosletut

Kookosletut