GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Pasta ja kermainen kanttarellikastike

Pasta ja kermainen kanttarellikastike

Illan teema on ollut yksinkertaista mutta hyvää. Päätimme tehdä pastaa ja sen seuraksi sienikastiketta. Pakkasesta löytyi noin puoli litraa kanttarelleja ja kaapista kermaa joten siinähän se päivällinen melkein jo oli. Sieniruokien kanssa saa käyttää mausteita aika varovasti, ettei tule jyrättyä sienien makua joten päätin maustaa kastikkeen vain kevyesti yrteillä. Lopputulos oli todella herkullinen ja moninkertaisesti pienen vaivan arvoinen :)

Kermainen kanttarellikastike

kahdelle


Ainekset

  • n. 0,5 l kanttarelleja

  • reilusti voita paistamiseen

  • 2 dl kermaa

  • n. 0,5 dl tuoretta persiljaa (pieni nippu) hienonnettuna

  • ripaus kuivattua salviaa (n. 1 tl)

  • hieman mustapippuria myllystä

  • ripaus suolaa

  • loraus vettä jos tarvetta

Valmistus

  1. Paista kanttarellit reilussa määrässä voita. Kaada sitten joukkoon kerma ja jatka kastikkeen keittämistä hieman miedommalla lämmöllä. Lisää joukkoon tuore persilja (jätä vähän koristeluun) sekä hieman kuivattua salviaa ja mustapippuria.

  2. Anna kastikkeen keittyä kokoon miedolla lämmöllä samalla kun laitat pastan kiehuvaan veteen. Voit lisätä kastikkeeseen välillä hieman vettä jos näyttää, että siitä on tulossa liian paksua.

  3. Kun pasta on al dente, mausta kastike suolalla maun mukaan ja tarjoile heti pastan kera. Koristele tuoreella persiljalla.

Porkkana-cashewletut

Porkkana-cashewletut

Aamupala ja italialainen omeletti

Aamupala ja italialainen omeletti