GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Kesä spa omalla pihalla

Kesä spa omalla pihalla

Siskoni kyläili meillä vähän aikaa sitten ja päätin järjestää meille pienen span suoraan omalle takapihalle. Spa-kokemus syntyy pienistä asioista: pehmeä pyyhe, auringonpaiste, itse tehty kuorintaseos, vati ja lämmintä vettä. 

On ihanaa istua terassin rappusilla ja hieroa lumoavan kesän tuoksuista vasta valmistettua kuorintamassaa jalkoihin auringon helottaessa iltataivaalla. Jätimme muutaman lehden yli jotta saimme lipsutella varpaita lämpimässä vedessä jonka pinnalla kellui lehtiä kauniisti.

koivukuorinta2.jpg
koivukuorinta3.jpg
koivukuorinta4.jpg

Kotispa:han pääsi myös 2,5 -vuotias tyttäreni jonka mielestä hoitolassa oli hurjan hauskaa. Nautin aina kun voin touhuta jotain tällaista ihanaa lasten kanssa – yhdessä leipominen, hemmottelu, leikkiminen ja touhu ovat positiivisia mieleenpainuvia hetkiä kaikille.

Tämä koivukuorinta on ihana hoito iholle, koska siinä on öljy mukana. Iho tulee kuorittua, mutta öljy suojaa ja jää iholle kevyesti niin, ettei se kuivahda. Seoksesta tulee pirteän vihreä ja se tuoksuu ihanasti Suomen kesälle :)

Muista tämä ohje myös jos olet järjestämässä esim. hemmottelupolttareita, babyshoweria tai muuten vaan ihanaa hemmotteluhetkeä ystävien kesken.

koivukuorinta1.jpg

Kesäinen koivukuorinta


Ainekset

  • n. 5 dl tuoreita koivunlehtiä löyhästi mitattuna

  • 5 dl hienorakeista merisuolaa

  • 1 dl viinirypäleenkiviöljyä

  • 1 dl aprikoosinkiviöljyä

  • 1 sitruunan kuori raastettuna

  • 1 rkl hunajaa

  • 30 tippaa eteeristä sitruunaöljyä

Valmistus

  1. Sekoita kaikki ainesosat tehosekoittimessa. Jos seos tuntuu kuivalta, lisää hieman öljyä.Lämpimän suihkun (ja saunan) jälkeen tällä voi käsitellä koko kropan.

  2. Kuorinta huuhdellaan pois ja viimeistellään huuhtaisemalla viileällä vedellä.

  3. Kuorintaseos säilyy n. 6kk hyvin suljetussa purkissa.

koivukuorinta5.jpg
Puolukka jopa açaí-marjaa ja mustikkaa terveellisempää

Puolukka jopa açaí-marjaa ja mustikkaa terveellisempää

Raikas valkoviinisangria

Raikas valkoviinisangria