Enkelinkosketus ja demoninhönkä

Enkelinkosketus & demoninhönkä | Gurmee.net

Enkelinkosketus & demoninhönkä

Sain muutaman onnekkaan kanssa ensimmäisten joukossa käsiini Marc Aulénin SOPAT! -keittokirjan (Gummerus) joka on siis kirjaimellisesti keittokirja. Suurkiitos tästä ilosta kustantajalle Gummerukselle. Sopat on kaunis ja räväkkä keittökirja jonka sivuja koristavat Jaeseong Parkin ottamat vauhdikkaat ja ei-niin-perinteiset valokuvat.

Sopat, Gummerus | Gurmee.net

Sopat, Gummerus

Kirjassa on Aulénin omien ohjeiden lisäksi hänen tuttujensa / julkimoiden lempikeitto-ohjeita. Kirja on todellinen löytö keittojen ystävälle ja kaunis lahja kenelle tahansa. Silmiini osui erityisesti ”Enkelinkosketus” niminen keitto, joka on siis valkosipulikeitto. En ole koskaan maistanut valkosipulikeittoa, joten tätähän oli pakko kokeilla. Varmistin, ettei parina seuraavana päivänä ollut mitään erityistä tarvetta olla ihmisten ilmoilla, ihan siltä varalta, että keitosta seuraisi demoninhönkä jälkiseurauksina (=hyvä juttu, sillä melkoinen oli hönkä ;).

minestrone

Palkintoja voittaneen minestronen ohje

Voin muuten kertoa, että 200 g kuorittuja luomuvalkosipulinkynsiä vaatii ihan himpun verran töitä. Meillä oli yksi megaiso (varmaan normaali, mutta olen jo niin tottunut noihin pieniin luomuversioihin, että tavallinen tuntuu ihan järjettömän kokoiselta) ja loput pikkuisia ja somia. Onneksi oli meidän minikokki innokkaana auttamassa ja me kuorimme yhdessä valkosipulia niin että kuoret ja kynnet pöllysivät. :)

valkosipulit

valkosipulit

Luotin soppamestariin enkä tällä kertaa jättänyt väliin kuminansiemeniä jotka muutoin sivuutan säännönmukaan joka ruoasta. Tämä on yksi niitä harvoja makuja joista en koskaan [toistaiseksi] ole oppinut pitämään. Kannatti luottaa. Kumina ei maistu keitossa erityisesti, mutta antaa sille varmasti oman tärkeän vivahteensa. Keitto on todella maukasta ja samettista. Paistoin lisäksi päälle pari siivua luomupekonia, proteiinista aterialla kun tykkään. Hyvin sopi maut yhteen minun mielestäni.

Kustantajan pyynnöstä osaa kirjan ohjeista ei saa julkaista ja valitettavasti tämä ohje on yksi niistä. Ei auta muu kuin käydä ostamassa tai lainaamassa oma kirja. :) Jos yhtään lohduttaa, sain tästä keitosta hyvän idean omaan versiooni jonka julkaisen jahka ehdin sen valmistaa :)

Facebook Comments
Related Posts

Vastaa

Verkkokaupan maksutavat sisältävät nyt pankkikortit sekä Klarna-maksutavat! Piilota tämä ilmoitus

Porkkana-linssikeitto ja liha-kasvispiirakka | Gurmee.net

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje