Logo ja verkkosivut Tapiolan Talouspuodille

Tapiolan Talouspuoti -logo © Hanna Stolt | Gurmee.net

Tuttavani avasi hiljattain uuden liikkeen Tapiolan Oravannahkatorille. Tapiolan Talouspuoti myy lähiruokaa ja puodilta löytyy myös kotiruokaa lounaaksi tai kotiin vietäväksi viikoittain vaihtuvan menun mukaisesti. Osallistuin puodin perustamistalkoisiin suunnittelemalla liikkeelle logon jota onkin jo hyödynnetty monin tavoin, mm. paperikasseissa, leimasimissa, paidoissa, ikkunateippauksissa, jne.

Suunnittelin logosta kaksi eri versiota jotta sen käyttö olisi mahdollisimman helppoa erilaisilla pohjilla. Logo on mustavalkoinen ja omaa silmääni viehättää erityisesti sen yksinkertaisuus. Toin logoon elementtejä viljanjyvistä, mutta en alleviivaten, jotta mielleyhtymä ei olisi liian voimakas viljatuotteiden suuntaan. Logo on samaan aikaan perinteikäs ja moderni.

 

LOGO

Tapiolan Talouspuoti -logo © Hanna Stolt | Gurmee.net

VERKKOSIVUT

Verkkosivuston toteutin asiakkaan toiveen mukaisesti erityisen kevyesti ja nopeasti ja näin päädyimme käyttämään Wix.com alustaa normaalisti hyödyntämäni WordPress-pohjan sijaan. Asiakas ei myöskään aikonut kirjoittaa erityisemmin blogia sivustolla joten siltä osin päätimme, että toimeen tullaan Wixillä.

Tapiolan Talouspuoti - verkkosivut © Hanna Stolt | Gurmee.net Tapiolan Talouspuoti - verkkosivut © Hanna Stolt | Gurmee.net

Etusivun vaihtuva taustakuva toi fiilistä sivulle. Ajatus oli, että kuvamaailma olisi muuttunut sesongin ja tarjonnan mukaan.

Tapiolan Talouspuoti - verkkosivut © Hanna Stolt | Gurmee.net

Viikon menu -näkymästä teimme mahdollisimmin yksinkertaisen ja selkeän, myös päivitettävyyden vuoksi. Tapiolan Talouspuoti - verkkosivut © Hanna Stolt | Gurmee.net

Tilaus-toiminnallisuus oli yksinkertainen webform joka lähetti yhteydenoton suoraan Talouspuodin pitäjälle. Tapiolan Talouspuoti - verkkosivut © Hanna Stolt | Gurmee.net

Sesonkikalenteri oli erityisen lähellä sydäntäni ja tässä olisin nähnyt jatkokehitysmahdollisuuksia vaikka mihin! :)Tapiolan Talouspuoti - verkkosivut © Hanna Stolt | Gurmee.net Tapiolan Talouspuoti - verkkosivut © Hanna Stolt | Gurmee.net

Uutiset-osio toteutettiin Wixin blogitoiminnallisuudella, mutta optimaalisesti tähän olisi minusta kannattanut linkata puodin FB-sivun syöte, sillä se oli selkeästi heidän pääsääntöinen viestintäkanavansa.

Facebook Comments
Related Projects

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje