Gurmee.net

View Original

Voissa rapsakoitu kuha ja tuorepastaa valkoviini-sipulikastikkeella

Tämä viikonloppu on näköjään ollut lähinnä Kallen ruuanlaittovuoroa. Itse olen räpeltänyt lähinnä näitä brunssijuttuja keittiön puolella. Lauantaina syötiin mielettömän hyvää kuhaa, tosi simppelisti valmistettuna. Joskus yksinkertainen on vaan parasta.

Kala

  • 2 kuhafilettä

  • wasabi & sesam mausteseosta, voit myös käyttää Furikakea tai pelkkiä sesaminsiemeniä

  • suola

  • mustapippuri

  • pari rkl voita

  • pari rkl oliiviöljyä (öljyä siis samassa suhteessa kuin voita)

  • 0,5 sitruunan mehu

Kalan valmistus

  • Annostele voi ja öljy pannulle. Kuumenna pannu kuumaksi niin, että voi alkaa ruskistua.

  • Ripottele wasabi & sesam mausteseosta, suolaa ja mustapippuria fileiden päälle.

  • Nosta fileet pannulle ja paista rapeaksi molemmin puolin. Kuha saa kivasti paahteista väriä kun voin ja öljyn on antanut ensin hieman ruskistua pannulla ennen kuin lisää kalat.

  • Purista lopuksi vähän sitruunaa päälle.

  • Kalan rapeus syntyy voista ja tarpeeksi kuumasta pannusta ja rasvasta. Tämä kala ei muuta kaipaa.

Kastike

Kalle valmisti kastikkeen ja sekoitti sen juuri ennen tarjoilua tuorepastan sekaan. Näin pasta-annoksesta tuli makoisampi eikä pasta päässyt kuivahtamaan. Käytimme tällä kertaa pinaattituorepastaa, mikä myös selittänee kuvan värimaailman.

  • 1 banaanisalottisipuli

  • 1 sipuli

  • 1 valkosipulinkynsi

  • n. 1 dl valkoviiniä

  • 0,5 sitruunan mehu

  • oliivi-, chili- ja avocadoöljyä tai yhtä valinnaista oman maun ja maustekaapin mukaan

  • 1-2 kuivattua chiliä

  • Chili & lime mausteseosta tai esim. chilijauhetta ja sitruunapippuria

  • inkiväärijauhetta pieni ripaus

ValmistusSilppua sipulit ja hienonna valkosipuli. Kuullota sipulit chilien kanssa öljyseoksessa. Poista chilit kattilasta. Lisää valkoviini, sitruunamehu ja mausta seos.  Anna hautua matalalla lämmöllä n. 5 min. Sekoita valmis kastike pastan joukkoon ja tarjoile heti.