Gurmee.net

View Original

Varhaisperunoita ja kesäkurpitsapaistosta

Tämä on taas sarjassa "kesän ensimmäinen" ja tällä kertaa - varhaisperuna tai uusi peruna :) Ihan pakko oli ostaa kaupasta ylihintaisia varhaisperunoita kun ensimmäisen kerran silmään osui! Keitin perunat (tilli ei ollut enää hengissä joten lisäsin keitinveteen hiukan kuivattua salviaa). Kaapissa olisi ollut kylmäsavulohtakin, mutta mieli teki jotain kevyttä joten paistoin perunan seuraksi kesäkurpitsaa ja purjosipulia. Perunan keittäminen on helppoa, kesäkurpitsapaistos ei ollut vaikeaa sekään.

Varhaisperunoita ja kesäkurpitsapaistosta


Ainekset

  • pieni kesäkurpitsa

  • kokonainen purjo

  • kirveliä, salviaa, rakuunaa (tai muita lemppari yrttejä)

  • mustapippuria

  • Herpamarea (yrttisuola) tai tavallista suolaa

  • chiliöljyä

  • oliiviöljyä

Valmistus

  1. Paloittele kesäkurpitsa. Huuhdo hyvin ja leikkaa ohuiksi renkaiksi tai palasiksi purjo. Heitä yhtä aikaa kuumalle pannulle chiliöljyn ja oliiviöljyn sekaan.

  2. Rouhi sekaan mustapippuria ja mausta herpamarella tai tavallisella suolalla ja yrteillä oman maun mukaan.

  3. Paista kunnes purjo on pehmeää ja kesäkurpitsan palat on kuullotettu. Itse en pidä löllyköistä kesäkurpitsan paloista joten jätän ne mielelläni aika al denteksi niin että jää jotain pureskeltavaakin.

  4. Tarjoillaan varhaisperunoiden kera. Parasta mitä varhaisperunoiden kanssa voi tarjota (minun mielestä) on kuitenkin yksinkertainen, rehellinen voi. :)

NAM!