Gurmee.net

View Original

Vaniljainen kirsikkahillo

Kuten jo clafoutiksen ohjeen ohessa tuli mainittua, saimme melkoisen lahjoituksen kirsikoita. Tein sitten elämäni ensimmäiset kirsikkahillot Soul Kitchen -blogista löytämäni ohjeen mukaan. Ei ollut vaikeaa ja nyt kaapissa odottaa kolme purkillista ihan itse tehtyä kirsikkahilloa. Olen niin ylpeä :) Jostain syystä olen kuvitellut, että hilloaminen on vaikeaa, mutta eihän se oikeasti ole. Eikä siihen edes mene kauaa. Edes purkkien desinfioiminen kuumentamalla ei ollut työlästä tai vaikeaa. Kirsikat päädyin erottelemaan kivistään veitsen sijaan sormituntumalla ja siinä vaiheessa alkoi perkaaminenkin sujumaan vauhdilla. Suosittelen.

Vaniljainen kirsikkahillo

n. 0,5 litraa valmista hilloa


Ainekset

  • 500 g perattuja kirsikoita (n. 1 l kivellisiä kirsikoita)

  • 3 dl hillosokeria

  • 1 vaniljatanko / 1 tl vaniljajauhetta

  • 1 ½ rkl appelsiinilikööriä (Cointreau)

Valmistus

  1. Pese kirsikat hyvin ja poista kivet. Pilko kirsikat pienemmiksi jos haluat.

  2. Laita kaikki aineet kattilaan, kuumenna hiljalleen ja anna sitten kiehua kymmenisen minuuttia.

  3. Ota kattila hellalta, poista vaniljatanko ja kaavi pintaan muodostunut vaahto pois.

  4. Purkita hillo heti puhtaaseen kuumennettuun purkkiin ja sulje tiiviisti. Hillo on valmista käytettäväksi vuorokauden kuluttua ja se säilyy viileässä noin vuoden.

  5. Purkit kannattaa täyttää piripintaan jotta estetään homeen syntyminen tehokkaasti.


See this gallery in the original post