Gurmee.net

View Original

Taistelua aikuisiän aknea vastaan

Tästä ei tule lempikirjoitukseni (teksti ja kuvat vievät aika kauas omalta mukavuusalueelta), mutta aihe sieppaa niin syvältä, että haluan jakaa tämän. Minulla on koko ikäni ollut perushyvä iho. Edes teininä en juurikaan kärsinyt näppylöistä tai muista ongelmista. Parikymppisenä kasvojen iho oli punaisuuteen ja pintakuivuuteen taipuvainen, mutta veikkaan, että siihen vaikuttivat enemmän huonot elintavat ja ruokatottumukset. Eikä se silloinkaan koskaan ollut huonokuntoinen.

Kuva otettu 2007, ei filtteriä

 Sitä mukaa, kun ruoka- ja juomatottumukset ovat kokeneet murroksen ja kosmetiikka on vaihtunut luonnonkosmetiikan puhtaampiin vaihtoehtoihin, on ihon kunto vain parantunut vuosien mittaan. Kunnes alkoi vuosi 2018.

Mitä tapahtui?

Olen yrittänyt pohtia, mitä merkittävää on tapahtunut tänä vuonna, mikä voisi aiheuttaa niin voimakkaan äkkikäännöksen ihoni kunnossa. Jo viime kesänä huomasin, että reissussa käyttämäni aurinkovoide tukki ihohuokoset erityisesti hartia-alueelta pahasti, mutta siitäkin on jo aikaa.

Treeni

Alkuvuodesta aloitin selvästi aktiivisemman kauden salilla käymisessä, joten laskeskelin, että se on saattanut vaikuttaa hormonitoimintaani jossain määrin ja toki iholle joutuu treenin kautta mm. hikeä enemmän kuin vaikka vuosi sitten samaan aikaan. Toisaalta, on minulla ollut aktiivijaksoja treenaamisessa aiemminkin. Treenityyli on toki muuttunut. Aiemmin kävin enemmän Les Mills -tyyppisillä tunneilla, nyt olen keskittynyt selkeästi voimaharjoitteluun ja tavoitteena on lihasten kasvattaminen. Ei bulkki, mutta kuitenkin.. enemmän lihasta, vähemmän rasvaa.

Maitotuotteet

Treenin myötä kasvatin alkuvuodesta myös maitotuotteiden käyttöä (virhe!). Niitä oikeastaan hiipi lautaselle hiljaa ja vähän salakavalasti. Ensin aloin kantaa mukanani proteiinipatukoita jotka on ahdettu täyteen heraproteiinia. Sitten proteiinijuomia jotka ovat nekin pääasiassa maitopohjaisia. Proteiinivanukkaita välipalaksi - ainiin, nekin ovat maitopohjaisia! Lista sen kuin jatkuu. Maito on yksi pahimpia hormonaalisten iho-ongelmien aiheuttajia, kyllähän minä sen tiedän. Kesti kuitenkin yllättävän kauan ennen kuin tajusin, miten paljon maitotuotteita oli ruokavaliooni hiipinyt.

Stressi

Alkuvuosi oli myös tavallista stressaavampi, mutta olenhan minä stressiä aiemminkin kestänyt. Iho-ongelmat ovat myös jatkuneet vaikka stressijakso onkin ohi. Stressireaktio ei lopu kropassa kuin seinään vaan voimakkaan stressin vaikutuksista joutuu kärsimään usein pitkään jälkeen päin. Stressaantuneena ruokavalio alkaa muutenkin rakoilla. Välipaloiksi tuleekin naposteltua enemmän sokeria, muodossa tai toisessa. Ravintopitoiseen ruokaan jaksaa panostaa vähemmän ja syöminen menee vähän niin ja näin. Ja uni? Ei edes avata sitä keskustelua.Olen siis summannut omien iho-ongelmieni synnyn kutakuinkin näihin tekijöihin:

  • voimakas liikunnan lisääminen (hormonaalinen vaikutus sekä hikoilu)

  • maitovalmisteet

  • voimakas stressi

  • liian vähä uni

  • sokeri

  • leväperäinen syöminen

Muutokset ihossa

Jos olen joskus saanut iholleni finnin, se on ollut sellainen "perinteinen" - musta/valkopäinen näppy joka joskus saattaa muuttua punoittavaksi finniksi. Koskaan ennen en ole joutunut kokemaan aknemaisia finnejä, jotka pahimmillaan koteloituvat ihoon ja joita ei kotikonstein saa pois. Finnejä ja näppyjä alkoi ilmaantua poskien, ohimoiden ja leuan alueelle sekä hartioille. Nämä ovat selkeitä "hormoninäppyalueita". Tämä kuulostaa varmasti aivan turhalta marinalta henkilöille, jotka ovat taistelleet kunnon aknen tai voimakkaiden iho-ongelmien kanssa. Ongelma täytyy vain suhteuttaa siihen, missä kunnossa olen tottunut ihoni olevan ja miten valtavan muutoksen se kävi läpi vain muutamassa kuukaudessa.

Näissä kuvissa ollaan jo vähän voiton puolella, mutta posken, leuan ja suun ympärillä edelleen itsepintaisia näppyjä/finnin alkuja tai jäänteitä.

Käännyin kauhuissani luottokosmetologini ja hyvän ystäväni Karoliinan puoleen. Olen Karoliinan hoitolasta, Liinu'n Organic Beautysta, kirjoittanut blogissa ennenkin. (Meillä ei ole mitään sponsorointisopimusta kumpaankaan suuntaan - selvennetään se tähän heti.) Karoliinalla on ihanan rauhallinen, maanläheinen ote ihonhoitoon ja luotan häneen sataprosenttisesti. Karoliina on itsekin taistellut iho-ongelmien kanssa ja osaa varmasti osin jo siksi ohjata ihmisiä kokemuksella sekä vahvalla ammattitaidolla ihonhoidossa. Hän ohjasi minut ensi töikseen perusteelliseen ihonpuhdistukseen toiseen hoitolaan. Puhdistus auttoi pienellä viiveellä ja koteloituneet finnit saatiin avattua.

Keskustellessamme ihonhoitorutiineistani tajusin, että olin vaihtanut loppu talvesta luottotuotteeni - kasvoöljyn - voiteeseen. Voi tuntua epäloogiselta, että rasvoittuvalle, epäpuhtaalle iholle suositeltaisiin öljymäistä tuotetta. Kosmetiikkateollisuushan mainostaa aina superpuhdistavia ja -kuivattavia tuotteita epäpuhtaalle iholle. Ongelma vain on, että iho reagoi liian vahvaan ja kuivattavaan puhdistukseen tuottamalla lisää talia. Jep. Arvaatkin jo mitä siitä seuraa.

Olemme viimeisen parin kuukauden aikana hieman muokanneet ihonhoitorutiinejani sekä käyttämiäni tuotteita Karoliinan kanssa ja nyt tuntuu, että olen löytänyt muutamia toimivia juttuja, jotka halusin jakaa myös täällä blogin puolella. Ehkä niistä on apua jollekulle muullekin iho-ongelmien kanssa painivalle.

Uudet rutiinit ja tuotteet

Problem Solver

Yksi mega-super-extra-överi-ihana tuote, jonka nyt epätoivon aikana löysin uudelleen, on May Lindstromin Problem Solver. Purkilla on hintaa, mutta se myös kestää aivan älyttömän pitkään. Tuote on jauhemainen, todellatehokas savinaamio, joten se ei pilaannu, kuten voiteet ja kreemit. Ensimmäinen purkkini Problem Solveria taisi kestää noin kaksi vuotta. Jauhe sekoitetaan tilkkaan vettä ja levitetään esim. siveltimellä kasvoille, silmänympärysalueita varoen. Savinaamio voi hieman kihelmöidä kuivuessaan. Kun maski on kuivunut, pesen sen pois ja kevyesti hieroen niin, että iho tulee samalla hellästi kuorittua. Problem Solver tuoksuu vähän itämaiselle ja tuntuukin vaikuttavan myös aromaterapeuttisesti, sen lisäksi että se auttaa ihon puhdistuksessa todella tehokkaasti! Problem Solverin sisältämät raakakaakao, savi, suolat ja hiili puhdistavat ja aktivoivat ihoa yhdessä lämmittävien eksoottisten mausteiden kanssa. Problem Solver saa ihohuokoset supistumaan, ihon sävyn tasoittumaan ja rauhoittumaan ja ihon verenkierto tehostuu. Tästä tuotteesta en luovu ikinä.

May Lindstrom - Problem Solver kasvonaamio

Meikinpoisto

Meikinpoistossa olen nyt muutamien eri kokeilujen kautta päätynyt Whamisan Cleansing Oiliin. Tämä öljy on hyvin levittyvä, puhdistaa hyvin ja sopii myös silmämeikin poistoon. Se on myös suhteellisen edullinen. Jonkin aikaa tein meikin poiston niin, että ensin irrotin meikin öljyllä ja sitten jatkoin puhdistusta kevyesti vaahtoavalla puhdistusgeelillä tai puhdistusvaahdolla. Nyt kuitenkin parhaalta tuntuu, kun levitän öljyn kasvoille ja puhdistan sen sitten kuumaan veteen kastetulla puhdistusliinalla.

Olen kokeillut puhdistusliinoistakin useita eri merkkejä, mm. Suki ja Neil Yard's, mutta ehdoton ykkönen on ollut De Mamielin liina. De Mamielin liinassa on kaksi puolta - pehmeä frotee ja napakampi musliini. Putsaan froteepuolella öljyn ja meikin iholta ja lopuksi käyn kasvot läpi vielä kertaalleen musliinipuolella. Iho jää puhtaaksi, muttei kuivan nahkeaksi. Tuntuu, että puhdistusliinalla saan epäpuhtaudet paremmin irti ihosta, eivätkä huokoset mene niin helposti tukkoon. Kaksikerroksinen liina on myös ihana siitä, että se varaa ohutta musliiniliinaa huomattavasti paremmin lämpöä. Lämmin liina tuntuu ihanalta iholla ja auttaa avaamaan ihohuokoset, mikä edesauttaa puhdistusta. Puhdistusliinan käyttö oli jossain vaiheessa, jostain syystä jäänyt pois rutiineistani ja veikkaan että sillä on ollut osansa iho-ongelmien synnyssä. Ei ehkä aiheuttajana, mutta ainakin liinan käyttö tuntuu ennaltaehkäisevän epäpuhtauksien syntyä.

De Mamiel Cleansing Cloth

Ihon kosteutus ja ravitseminen

Yksi asia, jonka Karoliina nosti esiin epäpuhtaan ihon hoidossa, oli riittävä kosteutus. Iho pitää ikäänkuin ohjata rauhoittumaan, saada se ymmärtämään, ettei ole mitään hätää, eikä ylimääräistä talia tarvita, kiitos vaan. Tai näin minä sen ainakin sisäistin. Olen pyrkinyt valitsemaan hoitotuotteita sen mukaisesti.

Ihon puhdistuksen jälkeen levitän siis iholle kasvoveden. Tällä hetkellä käytän fiiliksen mukaan Whamisan Deep Rich Toneria sekä De Mamielin Dewy Facial Mistiä johon olen aivan koukussa. Iltaisin painelen useimmiten Whamisan kasvoveden iholle ja aamulla taas suihkutan De Mamielin kasvovettä kasvoille (myös lopuksi mineraalimeikin päälle, jotta iho näyttää kuulaammalta).

De Mamiel Dewy Facial Mist ja Antioxidant Elixir

Kasvoveden jälkeen levitän ongelma-alueille Kypriksen Clearing Serumia, jonka tuoksusta tulee aina mieleen mökkisauna, joten saan siitä pienen henkisen kicksin joka kerta, samalla kun vaikuttavat aineet auttavat ihoa rauhoittumaan.

Serumin päälle levitän joko doTerran Immortelle -öljysekoitusta ja De Mamielin Summer Facial Oilia TAI De Mamielin Summer Facial Oilia, johon lisään 2 tippaa doTerran Frankincense eteeristä öljyä. Immortelle-sekoituksessa on myös Frankincensea suurimpana ainesosana listalla, mutta sen lisäksi liuta muita ihon hyvinvointia tukevia, ikääntymisen merkkejä hidastavia ja ihon vikojen korjaantumista tukevia öljyjä. Useana iltana viikossa hieron öljyt ihoon ruusukvartsista valmistetun Gua-Shan avulla. Gua-Shalla sivellään ja painellaan ihoa, mikä tehostaa ihon lymfa- ja kuona-aineenvaihduntaa ja parantaa solukon hapenottokykyä. Tämä kirkastaa, heleyttää ja napakoittaa ihoa sekä poistaa ylimääräisiä nestekertymiä. Myös öljyt imeytyvät ihoon selvästi paremmin ja Gua-Sha-käsittely saa välittömästi aikaan kevyen "face liftin" kasvoille.

Ihon kosteutus ei kuitenkaan tapahdu pelkästään kosmetiikan avulla. Olen aktiivisesti yrittänyt (myös näiden helteiden takia) kasvattaa vedenjuontiani huomattavasti. Lisäksi olen ottanut jälleen käyttöön ällöttävän vihershottini aamuisin:

Ällöttävä vihershotti

Ällöttävä vihershotti

1 annos


  • 1 tl vehnänorasjauhetta

  • ½ tl männynsiitepölyä (auttaa myös siitepölyallergiaa vastaan)

  • ½ tl OptiMSM -jauhetta (kollageenin tuotannon tueksi! unohda kaikki kollageenijauheet..)

  • ¼ tl ginseng-jauhetta

  • n. ½ dl vettä (voisi olla enemmänkin, mutta koitan saada homman hoidettua yhdellä kulauksella, koska tämä on pahan makuista)

Valmistus: mittaa jauheet lasiin ja kaada vesi päälle ja sekoita. Koita juoda yhdellä kulauksella - juoma ei ole hyvää ;)

Aamuisin puhdistan ihon pelkällä vedellä ja jatkan kasvovedellä, Kypriksen Clearing Serumilla sekä Immortelle + Summer Facial Oil kombolla TAI Summer Facial Oil + Frankincense yhdistelmällä. Sitten meikit ja menoksi. Olen kesällä käyttänyt pääasiassa mineraalimeikkivoidetta (Bare Minerals), ja jättänyt voidemaisemmat meikkivoiteet nyt hetkeksi tauolle. Kun meikki on valmis, suihkaisen De Mamielin kasvovettä kevyesti kasvoille, kiinnittämään meikin ja kosteuttamaan ihoa. Näin lopputuloksesta tulee kivan kuulas.

Kuorinta

Kuorin kasvojen ja hartioiden ihon kevyesti 1-2 kertaa viikossa May Lindstromin The Clean Dirtilla. Tämäkin on jauhemainen tuote, johon sekoitetaan tilkka vettä ja hierotaan sitten iholle. Yksi pullo kestää ikuisuuden ja tämäkin tuote tuoksuu taivaalliselta! Kuorinnan tarkoitus on auttaa ihohuokosten puhdistumista ja estää niiden tukkeutumista. Pidän Clean Dirtista, koska se ei tunnu liian aggressiiviselta vaan kuorii hellävaroen ja tuntuu aktivoivan ihoa hyvällä tavalla. Clean Dirtin sisältämät savet, mineraalisuolat ja lämmittävät mausteet aktivoivat ihon aineenvaihduntaa, kirkastavat ja puhdistavat sekä toimivat parantavasti, rauhoittaen tulehduksia. Voisiko parempaa täsmätuotetta löytää?!Kuva © May Lindstrom

May Lindstromin The Clean Dirt

Miten menee, noin niinkuin omasta mielestä?

Tänään katsoin aamulla peiliin ja huokaisin helpotuksesta. Poskien ja leuan alueella näkyy vielä hieman jälkiä aiemmista finneistä, mutta etenkin Frankincensen / Immortellen lisääminen ihoöljyrutiiniin on tuntunut vauhdittavan arpien paranemisvauhtia. Iho tuntuu pehmeältä ja hyvinvoivalta, eikä mitään pahoja näppyrykelmiä enää ole. Huomaan, että kuukautiskierron mukaan niitä aina kerran kuussa innokkaammin iholle pulpahtelee, muttei näpyt eivät enää ole yhtä pahoja ja ne myös katoavat kasvoilta, kuin vuorovesi, hormonisyklin mukana. Hartioilla on vielä jonkin verran näppyjä, mutta ei enää niin paljon sielläkään. Olen kohdistanut huomioni pääasiassa kasvoihin ja koitan muistaa samalla hoitaa myös hartia-alueen, mutta kun se ei heti pistä silmään peilistä, meinaa se myös helpommin unohtua.

Ihonhoitorutiini voi kuulostaa monimutkaiselta ja työläältä, mutta itse en koe sitä lainkaan työlääksi. Meikinpoistosta en koskaan ole pitänyt, se on jotenkin aina ärsyttävä vaihe, mutta kaikki sen jälkeen on ihanaa. Pidän kuorinnoista, naamioista, erityisesti illan hoito-osuudesta, kun sivelen kasvovedet ja öljyt iholle. Hoitorutiini motivoi, varsinkin nyt, kun näen miten hyvin iho reagoi niihin.

Eniten joudun panostamaan tällä hetkellä ruokapuoleen. Että muistaisi juoda riittävästi. Sokerin vähentäminen on yhtä tuskaa, kun mieli huutaa jäätelöä näillä keleillä joka ikinen päivä. Yritän koko ajan lisätä taas vihreiden kasvisten määrää ruokavaliossa, vähentää prosessoidun ruoan määrää ja kasvattaa "kokonaisen ruoan" osuutta lautasella. Ihan perus juttujen äärellä siis.

Treenin jälkeen pyrin puhdistamaan kasvot entistä paremmin niin, ettei ihohuokosiin jäisi pesimään turhia bakteereja tms, jotka ärsyttäisivät ihoa.

Yhteenvetona...

Koko tämän kirjoituksen pointti on, että ihon kuntoon voi vaikuttaa valtava kirjo eri tekijöitä ja samoin sen korjaamiseen voidaan vaikuttaa monin eri tavoin. Ruokavalion osalta kääntäisin huomion aina ensimmäisenä riittävään vedenjuontiin, vehnän ja maitotuotteiden vähentämiseen ja vihreiden lisäämiseen. Ihonhoidossa itselleni on selkeästi auttanut oikean tyyppinen puhdistus (ei liian kuivattava!), runsas kosteutus ja ravitseva ihoöljy. Stressinhallinta ja riittävä uni ovat tietenkin ylipäätään terveyden kulmakiviä.

Huomion arvoista lienee myös se, etten suinkaan ole ottanut koko tätä arsenaalia käyttööni päivässä, vaan kokeillut läpi eri muutoksia ja jättänyt käyttöön ne, jotka ovat selvästi tuntuneet auttavan ihon kuntoon ja jättänyt pois ne, jotka eivät ole toimineet. Suosittelisinkin ratkomaan ihopalapelia pala kerrallaan, jotta voit myös helpommin nähdä, mikä juttu toimii ja mikä ei, juuri sinun ihollasi. Jos otat kerralla 5 uutta ihonhoitorutiinia ja ihon kunto paranee tai huononee, mistä tiedät, mikä noista viidestä asiasta oli se ratkaiseva tekijä?

Ja vielä: olen vahvasti minä-itse-osaan-tyyppi, mutta tässä ihorumbassa on ollut valtava apu Karoliinan rautaisesta asiantuntemuksesta, vinkeistä ja laadukkaasta kosmetiikasta, jota olen haalinut pääasiassa Liinulta sekä Cilla'sista (Whamisa). Osan näistä tuotteista voi jostain muistakin verkkokaupoista löytää pari euroa halvemmalla, mutta haluan ehdottomasti tukea kotimaisia pienyrittäjiä ja aivan erityisesti näiden liikkeiden ihania omistajia jotka ammentavat sydämensä toiminnalle ja asiakkailleen.

Toivottavasti tästä yhteenvedosta joku muukin saa ahaa-elämyksen ja apua omiin iho-ongelmiin.


Sponssi-info

Kirjoitusta ei ole sponsoroitu millään muotoa. Olen ostanut kaikki jutussa mainitut tuotteet normaalihinnoin, omin rahoin.