Gurmee.net

View Original

Sulaneet lumiukot valkosuklaasta

En voi ottaa kunniaa tästä ideasta, sillä jossain olen vastaavia lumiukkoja nähnyt, mutta nyt vihdoin sain herätteen tehdä tällaisia “sulaneita lumiukkoja” itse. Hauskaa pikku väkerrystä ja lapset olivat tietenkin aivan innoissaan. Varsinkin siitä maisteluvaiheesta ;)

Meillä ovat molemmat lapset syntyneet loppu vuodesta ja heitä monesti harmittaa kun synttärit pitää järjestää sisätiloissa, kun taas kesällä syntyneet kaverit voivat järjestää juhlansa ulkona, auringonpaisteessa. Koska tietenkin muiden synttäreillä aina paistaa aurinko, eikö?

Traumatisoitunut äiti ja lastensynttärit

Olen siis yrittänyt sitten keksiä aina jotain muuta hauskaa lasten synttäreille. Jo ensimmäiset kaverisynttärit olivat minulle aikuisena hieman traumatisoivat. Olimme koristelleet pöytää jäätelöteemalla ja olin ihan tyytyväinen aikaansaannokseen. Kun lapset sitten istuivat pöytään, kysyi ensimmäinen alta viiden minuutin: “mikä näiden synttäreiden teema niinkun on?”. Öh.. vastasin siihen sitten “no.. niinkuin .. jäätelö?”. Vastaan katsoi hämmentynyt lapsilauma. “Ei, kun mikä näiden teema on, niinkuin, ei-ruoka-teema?”. No eihän meillä mitään teemajuttuja ollut! Eihän minun mielessänikään ollut käynyt, että n. 5-vuotiaiden synttäreillä pitäisi jo olla joku teema, oikeasti.

Seuraavan vuoden synttärit olivat nekin “traumaattiset”, aikuiselle. Kotirauhalle sai jättää hyvästit sillä sekunnilla kun lapsiparvi “räjähti sisään”. Ei mitään sellaista totuttelujaksoa tai vierastelua vaan täyttä actionia ensi sekunneista saakka! Viime synttärit järjestettiinkin sitten jo muualla kuin kotona. Teemalla. ;D Onneksi nämä lasten synttärit eivät täällä Porvoossa ainakaan vielä ole tuntuneet miltään kilpavarustelulta, mutta kyllä täytyy sanoa, että lapset osaavat jo vaatia aika paljon kaikkea. Enää ei keskustella pelkästään siitä, millainen kakku pitää olla (ja ei, en ole sitä surullisen kuuluisaa melonikakkua enää tehnyt ;) vaan teemasta, kutsuista, koristeista, paikasta, vaatteista, ym. aletaan keskustella jo kauan ennen synttäreitä.

Huvin vuoksi

Nyt siis leivotaan ja kokkaillaan tällaisia lumiukkosysteemejä ihan vaan omaksi iloksi ja huvin vuoksi. Nämä pienet suklaalumiukot voisi myös pistää vaikka pieneen sellofaanipussiin.. ehkä jonkun pahvialustan päälle ja antaa joulu/talvitervehdyksenä tutuille. Punaisesta ja valkoisesta sokerimassasta saisi näille helposti loihdittua vielä tonttulakitkin päähän :)

Valkosuklaalumiukot

n. 9 kpl


Ainekset

  • 100 g valkosuklaata

  • n. 27 kpl isoja mustia pyöreitä nonparelleja

  • n. 5 kpl oransseja suklaarakeita tai n. 9 kpl muita porkkananenäksi käyviä karkkeja

  • n. 9 kpl suolatikkuja

  • n. 5 valkoista vaahtokarkkia

  • pieniä mustia nonparelleja suuksi ja silmiksi

Valmistus

  1. Sulata suklaa lämpimässä vesihauteessa.

  2. Levitä suklaata 4-5 cm halkaisijalla olevaksi “kolikoksi” leivinpaperille.

  3. Leikkaa vaahtokarkit puoliksi niin että saat aina kaksi sylinterin muotoista palaa.

  4. Laita vaahtokarkkipuolikkaat suklaalanttien päälle niin, että leikkuupinta on alaspäin. Asemoi ne hieman johonkin reunaan päin, ei ihan keskelle.

  5. Asettele n. 3 isoa mustaa nonparellia pään alle pystyriviin.

  6. Voit “liimata” sulalla valkosuklaalla muutamasta pienestä mustasta nonparellista vaahtokarkkipäähän kiinni suun ja silmät.

  7. Leikkaa oranssit suklaarakeet puoliksi ja kiinnitä puolikkaat valkosuklaalla kiinni vaahtokarkkipäähän.

  8. Katkaise suolatikuista sopivan mittaisia pätkinä ja asettele ne lumiukon käsiksi.

  9. Anna suklaan kovettua. Tämä nopeutuu jos nostat suklaalumiukot vähäksi aikaa jääkaappiin.