Gurmee.net

View Original

Suklaanautinto joka lysähti

Tämäkin kakku teki ensi esiintymisensä meidän tytön 2-vuotis synttäreillä. Ohje on kirjasta Ihana Suklaa (Patricia Lousada, WSOY) ja se on houkutellut minua jo useamman vuoden ajan, mutta jostain syystä ei ole tullut aiemmin kokeiltua. Kakku on minusta kivan yllättävä. Päälle päin näkyvät vain kääretorttupalaset, mutta sisään kätkeytyy valkosuklainen sydän.

Kakussa on pari työvaihetta, mutta se ei silti ole vaikeatekoinen. Tämäkin kakku on tosi näppärä juhlia varten - sen voi ja se kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä ja sitten juhlapäivänä nostaa sen vain tarjolle ja koristelee reunoilta (jos mahtuu) suklaakohvehdein.

Hyvä myyntipuhe, vai mitä? No. Kakussahan maku oli ihan kohdillaan ja aina ensimmäisen palan leikkaamiseen se oli ulkoisestikin suht nätissä kunnossa. Mitä nyt täyte oli päässyt ärsyttävästi pilkistelemään kääretorttupalojen lomasta. No. Sitten leikkasin ensimmäisen palan ja koko kakku suunilleen luhistui kasaan ja täyte jonka piti olla kiinteää, valui moussena pitkin lautasta. Täyte ei siis ollut edes yön aikana jähmettynyt kunnolla. En tiedä missä vika. Jatkossa varmaan teen täytteen ilman vettä ja laitan sen tilalle liivatetta että varmasti hyytyy. Täytettä ei myöskään kannata lusikoida kakun sisään ennen kuin se on hieman ehtinyt hyytyä, jotta välttyy noilta kuvassa näkyviltä, yllätyksen pilaavilta valkoisilta laikuilta. Mahdollisesti voi myös olla niin, että kakku olisi pitänyt pakastaa. En tiedä. Harmittaa silti.

Onneksi tarjolla oli kaksi muuta kakkua jotka onnistuivat paremmin. Suklainen juustokakku, vaikka sekin jäi hieman turhan löysäksi, oli tosi maukasta ja lapsille (ja miksei aikuisillekin) tehty sokeriton, hedelmäinen kilpparikakku oli iloinen yllätys.

Suklaanautinto joka lysähti


Ainekset

Pohja

  • 60 g erikoisvehnäjauhoja (SunSpeltin speltti kakkujauhoja, suosittelen lämpimästi!)

  • 0,5 tl leivinjauhetta

  • 30 g kaakaojauhetta

  • 3 munaa

  • 100 g hienoa sokeria

Aprikoositäyte

  • 1 tl liivatejauhetta

  • 1 3/4 dl kylmää vettä

  • 180 g kuivattuja aprikooseja

  • 1,5 dl kuohukermaa

Valkosuklaavaahto

  • 425 g valkosuklaata

  • 1 1/4 dl vettä

  • 6 dl kuohukermaa

  • (2-3 rkl maitoa)

Valmistus

  1. Kakkupohja: siivilöi jauhot, leivinjauhe ja kaakao kolmeen kertaan. Vatkaa munia ja sokeria kulhossa kuumassa vesihauteessa kunnes vaahto on paksua ja vatkain jättää nostettaessa taikinavanan.

  2. Sekoita siivilöity jauhoseos neljännes kerrallaan muna-sokerivaahtoon. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja levitä tasaiseksi. Meillä tästä ei tullut ihan täyttä pellillistä, mutta levitin tasaisen suorakaiteen muotoon pellille ja hyvä tuli.

  3. Paista 200°C:ssa 12-15 min. Jätä hetkeksi pellille ja kumoa sitten hienolla sokerilla sirotellulle leivinpaperille. Kuori paistoon käytetty leivinpaperi varovasti pois ja laita se uudelleen kakun pinnalle ja nosta pelti ylösalaisin pohjan päälle. Anna tasaantua vähintään 10 min.

  4. Aprikoositäyte: Ripottele liivate 2 rkl:een kylmää vettä ja jätä turpoamaan. Laita kuppi kuumaan vesihauteeseen ja anna liivatteen liueta.

  5. Hauduta aprikooseja kannen alla jäljellä olevassa vedessä, kunnes aprikoosit ovat pehmenneet ja vesi on haihtunut. Soseuta aprikoosit ja liivate, lisää kerma ja sekoita uudestaan.

  6. Kokoaminen: Levitä kakkupohjan päälle ohuelti aprikoositäytettä. Kääri tiukasti rullaksi pitkin pitkää sivua ja kiedo leivinpaperiin. Pane käärö pakastimeen muutamaksi tunniksi tai kunnes rulla on tiivis. Meillä on pakaste aivan täynnä joten laitoin rullan jääkaappiin. Näytti riittävän.Leikkaa käärö terävällä veitsellä 5 mm viipaleiksi ja vuoraa viipaleilla kelmulla vuorattu kulho. (Käytin meidän keskikokoista 3 litran Hackmannin metallista leivontakulhoa, täydellisen kokoinen ja mallinen!) Paina viipaleet tiiviisti yhteen siten, että välejä tai rakoja ei jää. Jätä vuorattu kulho ja käyttämättömät viipaleet odottamaan.

  7. Valkosuklaavaahto: Sulata suklaa veden kanssa vesihauteessa. Kun suklaata sulattaa nesteen kanssa, on lämpötilalla iso merkitys. Virheliike voi johtaa suklaan totaaliseen ja peruuttamattomaan paakkuuntumiseen. Kokemusta on. Ratkaisin asian jättämällä veden sekä valkosuklaat huoneenlämpöön siksi aikaa kun kääretorttu oli jääkaapissa. Sitten sulatin ne yhdessä vesihauteessa ja sain tasaisen lopputuloksen. Jätä seos jäähtymään.

  8. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Lisää vaahto varovasti jäähtyneeseen suklaaseen kolmannes kerrallaan. Lisää maitoa tarvittaessa jos seos näyttää rakeiselta tai ei sekoitu hyvin.

  9. Lusikoi vaahto kakulla vuorattuun kulhoon. Peitä vaahto lopuilla kakkuviipaleilla ja peitä kakku tiukasti kelmulla. Pane kylmään vähintään 4 tunniksi ennen tarjoamista.