Gurmee.net

View Original

Speltti-suklaacookies + arvonta!

Jo jonkin aikaa sitten testasin Kari Kaipaisen kirjasta "Speltillä luonnollisesti parempaa" (Tammi), ohjetta Speltti-suklaacookies. Ohjeella valmistuvat keksit todella pienellä vaivalla ja nämä olivat siitä kivoja, että paranivat mitä pidempään niitä säilytti. Varmaan tässäkin jossain tulee raja vastaan ja keksit maistuvat paremmalta ennen kuin alkavat vihertää, mutta siis ne tosiaan maistuivat paremmilta ja koostumus parani vasta pari päivää paistamisen jälkeen. Kyllä ne suoraan uunistakin maistuivat, mutta esimerkiksi jos juhlia on tulossa, nämä keksit olisivat loistava vaihtoehto tarjottavaksi, sillä ne voisi ja kannattaisi valmistaa vaikka jo viikko aiemmin.

Kaipaisen kirja on nimensä mukaisesti aikamoinen ylistys speltille. Ohjeita on koottu useamman kirjoittajan suunnalta ja kokonaisuus onkin mukavan monipuolinen. Ne on myös jaoteltu vuodenaikojen mukaan joten kirjasta on helppo napsia ohjeita pitkin vuotta kokeiltavaksi, kauden kasviksista ja tarvikkeista. Erityisesti pidin Maija Silvennoisen ja Tero Mäntykankaan ohjeista. Tämä spelttikeksien ohje oli Joonas Hämäläisen käsialaa.

Muokkasin alkuperäistä ohjetta hiukan suklaisemmaksi koska meillä oli kaapissa suklaata joka piti käyttää pois. Suosittelen samaa operaatiota muillekin ;)

Speltti-suklaacookies

16-18 kpl

Ainekset

  • 200 g voita

  • 150 g (n. 2 dl) intiaanisokeria

  • 2 kananmunaa

  • 6-7 dl spelttierikoishienojauhoja

  • 2 tl leivinjauhetta

  • hyppysellinen ruususuolaa

  • 200 g tummaa suklaata

Valmistus

  1.  Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinan joukkoon huolellisesti sekoittaen. Rouhi 50 g suklaata reiluiksi paloiksi ja sulata loput vesihauteessa. Sekoita sula suklaa sekä rouhe taikinan joukkoon.

  2. Pyörittele taikinasta palloja leivinpaperilla peitetylle pellille jauhotetuin käsin. Paina pallot kevyesti paksuiksi kekseiksi. Paista 200-asteisessa uunissa 10-12 min, kunnes pinta on saanut hieman väriä, mutta sisus on vielä pehmeää. Jäähdytä.

  3. Keksit ovat parhaimmillaan seuraavana päivänä kylmän maitolasillisen kera nautittuna.

Arvonta

Jaa niin se arvonta? :) Minulla odottelee täällä kotona toinen kappale tätä kaunista kotimaista keittokirjaa omistajaa vailla. Jos spelttileivonta ja -ruoanlaitto kiinnostaa, osallistu arvontaan 10.1.2015 mennessä kommentoimalla tämän kirjoituksen loppuun tai Facebookissa tähän kirjoitukseen linkittävän postauksen yhteyteen. Kerro vaikkapa oletko kokeillut spelttiä ja / tai teitkö ruoka-aiheisia uuden vuoden lupauksia.Sunnuntaina 11.1. arvomme täällä taas jo perinteisin menoin yhden voittajan ja kirja postitetaan seuraavalla viikolla uudelle omistajalleen.---EDIT: Arvonta on päättynyt ja sen voitti nimimerkki "ahle". Olen ollut voittajaan suoraan yhteydessä. Onnea "ahle" ja kiitos kaikille osallistuneille! :)

Lempeä Detox

Oletkin jo saattanut huomata, että toimin hyvinvointivalmentajana. Nyt joulun ja uuden vuoden jälkeen monella on kohtuullinen ähky päällä ja farkut kiristävät. Olen suunnitellut lempeän talveen sopivan detox-ohjelman joka starttaa maanantaina 12.1. ja tapahtuu kokonaan online-ympäristössä. Ohjelma sopii hyvin niin työssäkäyville kuin kotona oleville, yksinasujille ja perheellisille, kiireisille ja vähemmän kiireisille :) Ohjelmaan kuuluu:

  • valmis ruokasuunnitelma, 30 herkullista reseptiä

  • opas detoxin tekemiseen sekä tietoja sen taustoista. Oppaan avulla tiedät mitä tehdä, milloin (ja ymmärrät miksi)

  • päivittäiset ohjeet helposti seurattavassa dokumentissa

  • suljettu Facebook-ryhmä jossa voi kysellä ja vaihtaa ideoita, ajatuksia, kuulumisia

  • 3 puhelua joissa käydään läpi detoxiin liittyviä asioita, kysymyksiä jne.

Sunnuntaihin 4.1. mennessä rekisteröityneet säästävät 50€ joten pidä kiirettä!Lue lisää ja rekisteröidy: detox.health360.fi/?lang=fi