Gurmee.net

View Original

Sokeriton turtles-kakku

This article is also available in English.

Meidän tyttären 2-vuotissynttäreitä juhlittiin tänään ja minä pohdin etukäteen pitkään kakkukuvioita. Emme ole antaneet tytölle pullaa, karkkia, mehua, kakkuja tai muitakaan sokerisia ruokia. Kuitenkin tuntui kurjalta viettää tytön synttäreitä ja tehdä kakku jota päivänsankari ei itse saisi syödä, mutta muut vieraat kyllä. Sitten muistin ihanan Christalin vinkin kilpikonnakakusta jota hän itsekin oli kokeillut oman tyttärensä synttäreillä. Ainoa lähde joka minulla on tälle ohjeelle antaa, on kuva Facebookissa. Ilmeisesti ohje on alunperin Veganism is the future -nimiseltä saitilta tai blogista, mutta en ainakaan itse kyennyt googlaamaan esiin alkuperäisohjetta. Tämäkin ohje on hyvin summittainen, mutta kyllä siitä kakun sai aikaan :) Ja vieläpä hyvän sellaisen!

Tänään Ebban lähtiessä ulos isin kanssa, jäin minä keittiöön nakuttelemaan vasaran ja taltan kanssa auki kahta kookospähkinää. Tämä on muuten harrastus jossa taidot kasvavat kokemuksen myötä ja kookospähkinät aukeavat aina helpommin ja helpommin. Voit lukea ensimmäisestä kokeilustani täältä, samat hyvät ohjeet ovat käytössä edelleen!

Turtles-kakku on ehdottomasti tuoretavaraa ja kannattaa valmistaa vähän ennen tarjoilua, en suosittele tekemään kakkua esim. edellisenä päivänä valmiiksi. Ohjeessa ei ole tippaakaan lisättyä sokeria tai makeutusaineita ja minun ilokseni mm. Kalle totesi kakkua maistettuaan, että tämähän on hyvää, eikä kaipaa mitään lisämakeutusta. Kalle on siskoni lisäksi usein hyvin epäileväinen aina kun teen terveysruokiani ;)

Minulta on varsinkin health coach -urani alun jäljeen kyselty useampaankin otteeseen vinkkejä lastenkutsuille terveellisistä herkuista ja tämä nousi kyllä saman tien top 5:een. Kakku maistui hyvin niin lapsille kuin aikuisille eikä tyttö haikaillut tippaakaan muiden herkkujen perään kun sai ihan omaa kilpparikakkua :)

Sokeriton turtles-kakku

1 pieni kakku


Ainekset

  • Kuorittuja ja ohuiksi siivuiksi leikattuja kiivejä (kakun sisään sekä sen kuorruttamiseen)

  • Banaaneja ohueksi leikattuna pituussuunnassa

  • 1,5 dl kookoksen hedelmälihaa

  • 0,5 - 3/4 dl kookosvettä

  • 1,5 dl tuoreita taateleita, ilman kiviä

Valmistus

  1. Laita kookoksen hedelmäliha, kookosvesi ja taatelit blenderiin ja sekoita täydellä teholla kunnes koostumus on kuorrutusmaista. Sen ei kuulu olla liian nestemäistä eikä liian ohutta. Jos koostumus on ohutta, lisää taateleita.

  2. Aloita kakun kokoaminen pohjalta banaanikerroksella. Levitä kerroksen päälle taateli-kookoskuorrutusta ja levitä sen päälle kiivin siivuja. Sitten taas kuorrutusta. Kerrokset kapenevat hiljalleen niin, että muodostuu kupoli. Kiivikerroksen päälle tulee taas kuorrutusta, sitten banaanikerros jne. Jatka kunnes kupoli on valmis.Alkuperäisessä ohjeessa ei sitä neuvota, mutta levitin itse vielä viimeiseksi koko kakun ulkopintaan kerroksen kuorrutusta, jotta kiivin siivut saisivat hyvän tarttumapinnan ja samalla sain hieman tasoitettua kupolin pintaa.

  3. Sitten vaan päällystetään tuo kupoli tiiviisti kiivin siivuilla niin että siitä muodostuu kilpikonnan panssari.

  4. Kaiverra sitten kokonaisista tai puolikkaista kiiveistä kilpikonnan jalat ja pää sekä häntä. Valmista!