Gurmee.net

View Original

Ravintola Ruukinpatruuna, Billnäs

Billnäsissä asuimme ja illastimme Hotelli/Ravintola Ruukinpatruunassa. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, oli ruukin alue vielä hieman keskeneräinen. Oikealla rakennusten välissä pilkottaa ravintolan terassi ja vasemmanpuoleisen rakennuksen alakerta oli ravintolan sisätilat. Toisessa kerroksessa oli hotellihuoneita.

Saavuimme ravintolaan sen verran myöhään, että keittiön henkilökunnalla oli enää 30 min työaikaa jäljellä. Näin ollen (ja koska kummallakaan ei ollut kova nälkä) skippasimme alku- ja jälkiruoat ja keskityimme olennaiseen, eli pääruokaan.

A la carte -listalta löytyi erinomaisen kuuloinen ruoka joka maisteltuna osoittautui myös todella herkulliseksi. Annokseen kuului paahdettua vilja-ankanrintaa, vuohenjuustoperunoita, viikunakastiketta, pinaattia ja chorizoa. Ainakin tämän kokemuksen perusteella voisin ravintolaa suositella muillekin. Varmasti ensi kesänä kun työmaa on jo hieman rauhoittunut, on miljöö ulkonakin vielä miellyttävämpi.