Gurmee.net

View Original

Raikas sitruksinen "Clean Cake"

Meillä on ystäväni Karoliinan kanssa muotoutunut tavaksi, että leivon hänen yrityksensä, Liinu'n Organic Beautyn, asiakasiltoihin jotain hyvää. Yksi suursuosikeista on ollut Goodion kanssa yhteistyössä syntynyt Mustikkainen raakasuklaakakku. Tämä kakku on edelleen yksi omista megasuosikeistani raakakakkuohjeistani. Tällä kertaa sovimme, että jotain kakkua, mutta ei-raakaa. Lisätoiveina oli gluteeniton ja maidoton. Voiko gluteeniton, maidoton kakku onnistua ja maistua vielä hyvältä?

Pyörittelin ajatusta mielessäni. Tällä kertaa asiakasilta ja samalla Liinun Helsingin hoitolan 5-vuotisjuhla järjestettiin tunnelmallisella Kaurilan saunalla. Jos paikka ei ole vielä tuttu, suosittelen tutustumaan! Vanhalle saunalle olisi tuntunut oudolta viedä jokin sokerikakku. Muistin Karoliinan pitäneen sitruunaisesta valkosuklaaraakakakustani sekä sitruunalla ja pakuri-lakulla maustetusta kääretortustani. Jotakin sitruksista siis! Olen kekseliäs raakaleipoja, mutta perinteisemmät kakut tuottavatkin jo enemmän päänvaivaa.

Eräänä iltana katseeni osui jo hyvän aikaa sitten ostamaani kirjaan "Clean Cakes" (Henrietta Inman, jacqui small 2016). Kirjassa on toinen toistaan herkullisempia "puhtaita kakkuja" joissa ei siis ole käytetty maitotuotteita, gluteenia tai valkoista sokeria. Hetken kirjaa selailtuani törmäsin tähän sitruksiseen kakkuun, joka kuulosti suorastaan täydelliseltä! Kakun raaka-aineet voivat kuulostaa melko uskaliailta. Basilikaa kakun täytteenä? Avokadokreemi?! Lupaan ja vannon, että tämä kakku on herkullista!

Gluteenittomassa leivonnassa yksi ongelmista on mielestäni kuivuus. Perinteiset kakkupohjat ovat todella kuivia ja mauttomia. Tässä kakussa pohjassa on kesäkurpitsaa, mikä auttaa kakun pysymään mehevänä.

Raikas sitruksinen “clean cake”

(maitodon, gluteeniton, vegaaninen)

12 annosta


Ainekset

Kesäkurpitsakakkupohja

  • 90 g pistaasipähkinöitä kuorittuna (n. 3 pss kuorimattomia)

  • 60 g kookosjauhoja

  • 1 ½ tl leivinjauhetta

  • 1 ½ tl ruokasoodaa

  • 180 g kesäkurpitsaa, raastettuna

  • 150 g kookosjogurttia (käytin Alpron soija-kookosjogurttia)

  • 150 g kookossokeria (mielestäni kyllä vähempikin voisi riittää)

  • 3 kananmunaa

  • ¼ tl himalajansuolaa

  • 3 limetin hienoksi raastettu kuori

  • 15 g basilikan lehtiä, hienonnettuna, lisäksi n. 4 lehteä lime-avokadokreemin päälle ripoteltavaksi

  • 60 g kookosöljyä, sulatettuna + hieman vuoan voiteluun

Lime-avokadokreemi

  • 200 g avokadon hedelmälihaa (n. 2 avokadoa)

  • 250 g kookosjogurttia

  • 100 g vaaleaa kookosnektaria (voit korvata myös agavella)

  • 1 ½ limetin hienoksi raastettu kuori

  • 60 ml limetin mehua

  • 80 g kookosöljyä sulatettuna

Lisäksi

  • 170 g vadelmahilloa (ohjeessa valmistetaan nk. "quick cook" vadelmahillo, mutta mielestäni tuore vadelma-chiahillo olisi toiminut jopa paremmin joten sen ohje alla)

  • pieni kourallinen pistaasipähkinöitä

  • syötäviä kukkia koristeluun (koristelin pensasmustikoilla, koska hyväkuntoisia syötäviä kukkia ei ollut saatavilla)

Valmistus

  1. Valmista ensin lime-avokadokreemi sillä sen täytyy ehtiä hyytyä jääkaapissa. Sekoita avokado, kookosjogurtti, kookosnektari, limen kuori ja mehu blenderissä, kunnes seos on aivan tasaista. Lisää sula kookosöljy sekaan lopuksi ja sekoita tasaiseksi. Laita seos kulhoon ja peitä se kelmulla. Painele kelmu aivan kreemin pintaan kiinni jotta se ei hapetu ja tummu. Anna seoksen hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia jotta se kiinteytyy.

  2. Lämmitä uuni 175°:seen. Voitele ø 23 cm irtopohjainen kakkuvuoka (käytin tavallisia piirakkapohjia nopeuttaakseni prosessia - meillä oli niitä 4 saman kokoista) kookosöljyllä. Vuoan pohjalle kannattaa pingottaa leivinpaperi niin pääset helpommalla.

  3. Jos käytät suolaamattomia, paahtamattomia pistaasipähkinöitä, levitä ne pellille ja paahda uunissa 5-7 min, kunnes ne saavat hieman väriä. Anna pähkinöiden jäähtyä ja rouhi ne sitten karkeasti. Käytin suolattuja, paahdettuja pähkinöitä joten hyppäsin paahtamisen yli ja vain rouhin pähkinät.

  4. Siivilöi kookosjauho, leivinjauhe ja ruokasooda kulhoon. Sekoita isossa kulhossa loput kakkupohjan aineksista, paitsi öljy. Lisää joukkoon jauhoseos ja pähkinärouhe. Sekoita joukkoon lopuksi sula kookosöljy. Jaa taikina kolmeen yhtä suureen osaan (n. 300 g per vuoka). Levitä seos tasaisesti esim. nuolijan avulla ohueksi tasaiseksi kerrokseksi.

  5. Paista 10 minuuttia. Käännä vuokia välillä (en ole varma onko tällä mitään väliä tavallisessa uunissa), kunnes pinta on tumma kullanruskea ja kimpoaa takaisin kevyesti painettuna. Anna jäähtyä. Irrota vuoan reunat ja kuori varovasti leivinpaperi kunkin kakkulevyn pohjasta.

  6. Kokoa kakku. Levitä ensimmäiselle pohjalle puolet vadelmahillosta ja noin neljännes lime-avokadokreemistä. Levitä puolet hienonnetuista basilikan lehdistä kreemin päälle. Nosta sitten seuraava kakkupohja kreemin päälle ja lisää vadelmahillo ja neljännes lime-avokadokreemistä. Nosta päälle kolmas kakkupohja ja kuorruta kakku lopulla lime-avokadokreemillä. Voit levittää kreemiä myös kakun reunoille. Koristele rouhituilla pistaasipähkinöillä ja syötävillä kukilla (tai mustikoilla).

Sitruksinen "Clean Cake"

Kakku säilyy jääkaapissa noin kolme vuorokautta, mutta sen värit ja maut ovat parhaimmillaan kun syöt sen tuoreeltaan.Kirjassa oli myös loistava vinkki tarjoilla pelkkä raikas lime-avokadomousse jälkiruokakuppeihin annosteltuna. Koristele kookoshiutaleilla ja vaikkapa kaakaonibseilla.

Vadelmatuorehillo

n. 3 dl valmista hilloa


Ainekset

  • 3 dl pakastevadelmia

  • n. 1 dl kiehautettua vettä

  • 2 rkl hunajaa (tai agavea vegaaniseen versioon)

  • 3 rkl chia-siemeniä

Valmistus

  1. Soseuta vadelmat tehosekoittimessa veden kera.

  2. Kaada vadelmaseos kulhoon. Lisää sekaan hunaja ja chia-siemenet ja sekoita tasaiseksi.

  3. Anna hillon geeliytyä vähintään 5 min, mieluusti yön yli.