Gurmee.net

View Original

Puolukka jopa açaí-marjaa ja mustikkaa terveellisempää

Helsingin Sanomat uutisoi vähän aikaa sitten puolukan osoittautuneen terveysvaikutuksiltaan parhaaksi marjaksi tutkituista kahdeksasta marjasta. Puolukka ohitti mm. perinteisesti kotimaisena supermarjanamme pidetyn mustikan, sekä maailmalla todellisena trendimarjana leviävän açaí-marjan. Tutkimus tehtiin Ruotsissa, Lundin yliopistossa. Tutkimuksessa vertailtiin puolukkaa, mustikkaa, açaí-marjaa, variksenmarjaa, mustaherukkaa, karhunvatukkaa sekä luumua (marja sekin?). Puolukka osoittautui ruotsalaisessa Lundin yliopiston kolmen kuukauden mittaisessa tutkimuksessa terveysvaikutuksiltaan parhaimmaksi tutkituista kahdeksasta marjasta.

Tutkimus tehtiin hiirikokeen avulla. Suurin osa koeryhmän hiiristä pantiin rasvaiselle ruokavaliolle ja marjadieetille, ja pienempi osa ainoastaan vähärasvaiselle ruokavaliolle.

Rasvaisella ruokavaliolla ja puolukkadieetillä olleet hiiret eivät olleet lihoneet yhtään sen enempää kuin vähärasvaisella dieetillä olleet hiiret. Samalla niiden verensokeri, maksan rasva-arvot ja veren kolesteroliarvot olivat paremmat kuin kaikilla muilla hiiriryhmillä. Sen sijaan supermarjaksi mainostettu brasilialainen acai-marja näytti jopa nostavan hiirten lihomisalttiutta ja maksan rasvoittumista.

Ilmeisesti yhdeksi tärkeäksi menestystekijäksi epäillään puolukan sisältämiä polyfenoleja. Se mikä tekee tästä uutisesta erityisen mielenkiintoisen on, että nykyään on niin yleistä kuskata milloin mitäkin uutta superfoodia toiselta puolelta maapalloa, kun meillä on pihat ja metsät pullollaan kotimaisia ihmeruokia joita emme edes osaa hyödyntää. Tänään viimeksi katselin haikeana naapuruston painavina riippuvia aroniapensaiden oksia ja mietin pitäisikö minun tarjoutua keräämään marjat parempaan talteen :)

Toinen mielenkiintoinen huomio oli jälleen tuo rasvainen ruokavalio. Sen lisäksi, ettei rasvainen ruokavalio lihottanut, se näytti myös hyödyttävän terveyttä. Maksan rasva-arvot ja veren kolesteroliarvot olivat parempia rasvaista ruokavaliota syöneillä. Tämä osuu yksiin oman näkemykseni kanssa siitä, ettei rasvainen ruoka lihota myöskään ihmisiä, syylliset löytyvät aivan muualta.

Voit myös lukea aiemman kirjoitukseni rasvoista, joka voi hieman tarkemmin avata suhtautumistani rasvoihin.

Puolukka on monipuolinen marja jota voi hyödyntää monella eri tapaa: survoksena eri ruokien lisukkeena, vispipuurossa, mehuna, raakapuurossa, sellaisenaan, smoothien joukossa… mahdollisuuksia riittää! Kokeile esimerkiksi näitä ohjeita maukkaan aamiaisen tai välipalan valmistukseen vain minuutissa:

Raaka puolukkapuuro ja puolukkajäde

Super puolukka-raakapuuro

See this gallery in the original post