Gurmee.net

View Original

Prinsessalaskiaispullat vol 2

Vuosi sitten laskiaisena kokeilin ensimmäisen kerran prinsessakakusta inspiraationsa saaneita prinsessalaskiaispullia ja ihastuin päätä pahkaa. Näitä ei voi montaa vuodessa syödä, mutta ah mikä herkku! Kuten prinsessakakkukin, tulee prinsessalaskiaispulla ehdottomasti kuorruttaa aidolla marsipaanikuorrutuksella, eikä millään sokerimassalla. Ja pelkkä marsipaanikaan ei riitä - pullan ja marsipaanin väliin pitää sipaista ohut, mutta aivan olennaisen tärkeä kerros voikreemiä. Kreemin avulla marsipaanikuorrutus tarttuu kunnolla pullan pintaan ja sen merkitys maulle on suuri!

Mitä prinsessalaskiaispullan väliin?

Olen 100% mantelimassapullien kannalla aina, kun kyseessä on perinteinen laskiaispulla, mutta tämän version kanssa huomaan hieman empiväni ja syy on tässä: perinteisen prinsessakakun väliin laitetaan vadelmahilloa, samoin kun moni laittaa perinteisen laskiaispullankin väliin. Mutta kun tykkään enemmän mantelimassasta! Voiko mantelimassaa/marsipaania koskaan olla pullassa liikaa?! Hyvä puoli tässä on, ettei kummallakaan täytteellä voi oikeastaan epäonnistua. Prinsessapulla on huumaavan hyvää. Vielä kun oppisin tekemään niistä puolet pienempiä ;)

Perinteisen prinsessakakun ohjeen löydät muuten täältä. Resepti kuuluu erityisesti isäni puolen suvun suurherkkuihin enkä enää muistakaan, montako prinsessakakkua olen elämäni aikana leiponut. Ja aina vaan se maistuu yhtä hyvältä! Olen välillä vaihtanut hillon mustikkahilloon ja lisännyt täytteeseen sitruunaa. Aivan mahtava yhdistelmä sekin, mutta jokin tuossa perinteisessä kakussa on niin klassisen hyvää, ettei sitä yleensä viitsi edes lähteä kauheasti muuttelemaan.

Laskiaispullista olen kyllä kokeillut vaikka mitä versioita. Yksinkertaista perinneherkkua on kiva lähteä hieman varioimaan. Pull-apart laskiaispulla oli ihan hauska, muttei suosikkikokeiluni.

Prinsessalaskiaispullat

Voikreemiä ja marsipaanikuorrutusta riittää tällä ohjeella noin 6-8 pullan kuorruttamiseen, riippuen pullien koosta. Pullia tulee enemmän.


Pullataikina

Ainekset

  • ½ l täysmaitoa

  • 1 pkt tuorehiivaa / 2 pss kuivahiivaa

  • 1 kananmuna (+1 voiteluun)

  • 2 tl suolaa

  • 2 rkl kardemummaa

  • 2 – 2 ½ dl sokeria

  • 250 g voita

  • n. 1 kg vehnäjauhoja

Valmistus

  1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (huom. jos korvaat hiivan kuivahiivalla, maidon on oltava 42°) ja murusta sen joukkoon hiiva. Sekoita hiiva huolellisesti maidon joukkoon. Lisää sen jälkeen kananmuna, suola, kardemumma ja sokeri. Sekoita hyvin.

  2. Lisää vehnäjauhoja pikkuhiljaa ja vaivaa ne aina hyvin taikinan joukkoon. Lisää jauhoja kunnes taikina irtoaa hyvin sormista ja kulhon reunoilta. Taikinan vaivauksen loppuvaiheilla lisää pehmeä voi paloina taikinan joukkoon. Lisää loput jauhot kunnes taikina on sopivaa.

  3. Anna taikinan nousta kunnolla.

  4. Pyörittele taikinasta pieniä pyöreitä pullia ja anna nousta vielä hetken uuninpellillä, liinalla peitettynä. Voitele kananmunalla ja paista 200° kullanruskeiksi.


Voikreemi

Ainekset

  • 150 g pehmeää voita

  • 2 ½ dl tomusokeria

Valmistus

  1. Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaahdoksi.


Marsipaanikuorrutus

Ainekset

  • 200 g marsipaania

  • vähän vajaa puolet voikreemistä (jaa kreemi puoleen ja toisesta puolikkaasta ¾, toisin sanoen 3/8 osaa koko kreemistä)

  • 1 dl tomusokeria

  • 2 tl vanilliinisokeria

  • 1 tl fruktoosia

  • vihreää karamelliväriä (tai käytä valmiiksi värjättyä marsipaania)

HUOM! Voikreemiä ja marsipaanikuorrutusta riittää noin 6-8 pullan kuorruttamiseen, riippuen pullien koosta.

Valmistus

  1. Hienonna marsipaani veitsellä tai käsin. Sekoita siihen tomusokeri, fruktoosi, vanilliinisokeri, muutama tippa vihreää karamelliväriä ja 3/8 voikreemistä. Sekoita massa tasaiseksi. Kauli massa öljytyn voipaperin päällä pyöreäksi, ohueksi levyksi.

  2. Levitä ohut kerros voikreemiä jäähtyneiden pullien päälle. Leikkaa mantelimassasta pyöreitä levyjä ja nosta levy pullan päälle. Käännä mantelikuorrutuslevyn reunat pullan alle. Nosta kuorrutetut pullat hetkeksi jääkaappiin jähmettymään. Pullat on helpompi leikata kun kuorrutus on hieman jähmettynyt.

  3. Leikkaa pullat kahtia ja täytä vadelmahillolla ja kermavaahdolla.

  4. Voit koristella pinnan tomusokerilla ja pienellä marsipaaniruusulla.


See this gallery in the original post