Gurmee.net

View Original

Porter brookie + kirja-arvonta!

Olen valmistanut Brookieta kerran aiemminkin, hieman eri ohjeella. Tämä brownien ja cookien yhdistelmä on mielestäni (ja ilmeisesti parin muunkin) ihan mieletön! Brookie on lähtöisin nimensä mukaisesti Brooklynistä. Tässä versiossa brownie-taikinaan lorautetaan hieman porter-olutta makua antamaan. Loput oluesta voi nauttia valmiin herkun kyytipoikana. Ohje on Anikó Lehtisen kirjasta "Yks Olut" (WSOY). Tämä onkin aivan loistava opus ihmiselle joka, kuten minä, ei ymmärrä oluesta juuri mitään. Tiedän, etten pidä Lapin Kullasta tai vastaavista oluista ja että Guinness oli mielestäni ensimmäinen jotenkin hyvän makuinen olut. Yks Olut avaakin oluiden maailman ihanan selkokielisesti. Kirjan sivuilta löytää hyvät, selkeät esittelyt eri tyyppisistä oluista, niiden makupaleteista ja ennen kaikkea, kirja opastaa valitsemaan oikean tyyppisen oluen oikean ruoan kylkeen. Ilokseni voin ilmoittaa, että tätä kirjaa löytyy meidän hyllystä toistaiseksi kaksi kappaletta ja toinen on valmis lähtemään maailmalle. Järjestän siis kirja-arvonnan teidän kesken.

Näin toimitaan. Jätä kommentti tämän kirjoituksen perään tai Facebookissa tämän ohjeen kohdalle. Voit huikata olevasi mukana arvonnassa tai vielä parempaa - kertoa parilla sanalla omasta suhteestasi oluisiin. Muista täyttää myös sähköpostiosoitteesi - sen avulla voin ottaa yhteyttä voittajaan. Sähköpostiosoitetta ei koskaan julkaista blogin sivuilla.

Arvonta starttaa NYT ja mukaan ehtii viikon ajan. Ilmoitan voittajasta tämän kirjoituksen loppuun heti kun arvonta on suoritettu.

Arvonta päättyy 8.10.2014 klo 18.00. Onnea matkaan!

Ainiin ja se ohje :) Tämä on ihanan helppo valmistaa ja superherkkua. Olen muokannut ohjetta aavistuksen verran alkuperäisestä. Brookie on oikeastaan parasta vasta vietettyään vähintään yhden yön jääkaapissa joten se kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja antaa jähmettyä kylmässä ennen tarjoilua. Myös porterin maku vahvistuu hieman tässä Brookie-versiossa jääkaappiyön jäljiltä.

Porter Brookie


Ainekset

Brownie

  • 120 g voita

  • 100 g tummaa suklaata

  • 50 g maitosuklaata

  • 1,5 dl intiaanisokeria

  • 1 dl sokeria

  • 2 rkl vaniljasokeria

  • 2 kananmunaa

  • n. 0,5 dl portteria (maun suhteen voisi olla enemmänkin, tämä määrä antaa todella vienosti makua)

  • 1,5 dl vehnäjauhoja

  • 0,5 dl kaakaojuomajauhetta

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 2 rkl tummaa kaakaojauhetta

Cookie

  • 100 g pehmeää voita

  • 1,5 dl sokeria

  • 1 kananmuna

  • 2 dl vehnäjauhoja

  • 0,5 tl ruokasoodaa

  • 100 g maitosuklaata pieniksi paloiksi murrettuna

Valmistus

  1. Brownie: Sulata kattilassa miedolla lämmöllä voi, suklaat ja sokerit. Kun ne ovat sulaneet, kaada seos kulhoon ja lisää munat yksi kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Lisää portteri ja sekoita.

  2. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina reunalliseen uunivuokaan leivinpaperin päälle. Käyttämäni vuoka oli n. 22 x 18 cm. Voisi olla jopa isompi jolloin brookiesta tulisi hieman matalampi. Nyt se jäi vähän paksuksi ja ohjeen paistoajalla ehkä aavistuksen turhan mutaiseksi. Hyvää silti!

  3. Cookie: Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten.

  4. Sekoita kuiva-aineet ensin keskenään ja sitten taikinaan. Lisää lopuksi puolet suklaapaloista ja sekoita taas.Laita cookietaikinasta lusikalla isoja nokareita brownien päälle. Loput suklaapalat voi laittaa nokareiden päälle.

  5. Paista 175°:ssa n. 20 min. Brookie saa jäädä pehmeäksi ja vähän tutisevaksi. Brookie säilyy hyvin, joten sen voi tehdä pari päivää etukäteen. Juomaksi sopii Lehtisen kirjan mukaan myös black IPA tai tuhti stout.

edit: 8.10.2014 klo 22.00T

änään suoritetun arvonnan jälkeen uuden Yks olut -kirjan voittajaksi selvisi Petri Haapasaari. Onnea voittajalle ja kiitos kaikille osallistuneille!