Gurmee.net

View Original

Parantavat rasvat

Monien asiakkaiden sekä kohtaamieni ihmisten, ystävien ja perheenjäsenten kesken tarina on sama. Niin kovin monet pelkäävät rasvoja. Itseasiassa valtaosa ihmisistä syö nykyään vähärasvaista ruokaa ja on harvinaista tavata ihminen joka käyttäisi täysirasvaisia tuotteita. Silti olemme vuosia kamppailleet ylipaino-ongelmien ym. terveysongelmien kanssa, joiden on väitetty katoavan jos vain jätämme täysrasvaiset tuotteet. Jotain kuitenkin on tapahtumassa. Lähikaupassamme esim. Ingmanin luomu voi on jatkuvasti loppu. Ehkäpä yhä useammat ovat alkaneet ymmärtää, ettei margariini ole terveellistä ja että perinteinen, luomu voi on paljon parempaa terveyden kannalta.

Tällä viikolla olen lukenut suomalaista kirjaa “Parantavat Rasvat” (Taija Somppi & Jani Somppi). Taija yleis- ja verisuonikirurgi, Jani liikuntafysiologi. He pyörittävät yhdessä praktiikkaa Tampereella ja kohtaavat työnsä kautta jatkuvasti kansamme eri terveysongelmia. Tämä heidän laatimansa 200-sivuinen opus on hyvä tietopaketti helposti luettavassa muodossa. He selittävät miten rasvahysteria luotiin sekä miksi kolesterolimyytti on väärässä (myytti menee kutakuinkin näin: tyydyttynyt rasva kohottaa veren kolesterolitasoja ja kolesteroli on mikä tukkii suonemme aiheuttaen sydäninfarkteja, aivoinfarkteja ja alaraajojen kuolioita).

Menemättä liikaa yksityiskohtiin rasvahysteriasta ja kolesterolimyytistä, jotka sinänsä ovat mielenkiintoisia aiheita, halusin listata muutaman pääpointin jotka mielestäni ovat tärkeitä tietää ja ymmärtää rasvoista.

Tärkeää tietää rasvoista

  • Yksi vähärasvaisen ruokavalion suurimmista riskeistä on, ettei kehosi pysty imeyttämään rasvaliukoisia vitamiineja jotka ovat elintärkeitä terveytemme kannalta. Nämä tulehdusta estävät eivät voi imeytyä elimistömme käytettäväksi ilman oikean laisia rasvoja ruokavaliossa.

  • Rasvat auttavat pitämään verensokerisi sekä insuliinitasot tasaisempana. Tämä on olennainen juttu terveyden kannalta. Mitä huonompi verensokeritasapaino, sitä nopeammin valtimut kovettuvat ja tukkeutuvat. Verensokerin hallinnan tärkeys korostuu entisestään jos sinusta tulee insuliiniresistentti tai sairastat 2-tyypin diabetesta.

  • Ostaessasi vähärasvaisia tai rasvattomia tuotteita, ostat yleensä sokerilla kyllästettyjä tuotteita. Nämä eivät ole mitään terveystuotteita! Moniin rasvattomiin tuotteisiin on myös jouduttu lisäämään pitkä lista lisäaineita jotta niihin saataisiin takaisin tuoksu, maku, suutuntuma jotka katosivat kun rasva poistettiin. Valitse mieluummin normaalirasvaisia tuotteita joissa on vähän tai ei lainkaan sokeria ja käytä esim. marjoja luontaiseen makeutukseen.

  • Saamme ihan mukavasti omega-6 rasvoja ruokavaliostamme, mutta ne täytyy tasapainottaa hyvällä annoksella omega-3 rasvoja tai terveytemme kärsii. Omega-3’t ovat monityydyttymättömiä rasvahappoja joita saamme kalasta joka syö meriplanktonia ja joistain kasveista kuten pellavasta ja rypsistä. Tutkimusten mukaan tärkeimmät omega-3:n muodot ovat EPA ja DHA. Saat EPA ja DHA omega-3 rasvahappoja rasvaisesta kalasta sekä siitä valmistetusta kalaöljystä. Omega-6:ia sen sijaan saamme pääasiassa kasviksista ja siemenistä. Soijaöljy, auringonkukkaöljy, maissiöljy ja rapsiöljy ovat hyviä omega-6:n lähteitä. Hyvä omega-6 ja omega-3 suhde on 3-2:1 “normaaleille” ihmisille, 1:1 sairaille.

  • Kalaöljyn ottaminen päivittäin on jotain mitä minä sekä kirjoittajat suosittelemme kaikille. Käytän itse Nordic Naturals’ Ultimate Omega-3 kalaöljyä päivittäin. Ostan purkit iHerbista, sillä en ole Suomesta löytänyt yhtä vahvoja kalaöljykapseleita. Nordic Naturalsin kapselit testaa kolmas osapuoli (jokaisen erän). Niistä tarkistetaan ympäristömyrkyt ja että niissä on luvattu määrä tärkeitä EPA ja DHA omega-3:ia. Kalaöljylisien lisäksi lohi, sardiinit, silli ja makrilli ovat hyviä luontaisia omega-3:n lähteitä. Tutkimukset ovat osoittaneet kalaöljyn ehkäisevän insuliiniresistenssiä, painon nousua sekä 2-tyypin diabetesta. Se myös auttaa vähentämään tulehdusta ja parantaa suonten joustavuutta (=hyvä juttu).

  • Rasvat eivät lihota meitä, sokeri ja alkoholi lihottavat. Ylimääräiset hiilihydraatit ja sokerit muuttuvat rasvaksi elimistössämme.

  • Somppi & Somppi listaavat luontaiset eläin- ja kasviperäiset rasvat, erityisesti voi ja neitsyt kookosöljy terveellisimmiksi rasvoiksi. Erityisesti ruoanlaitossa monet kasvirasvat ovat epävakaita ja muuttuvat helposti haitallisiksi transrasvoiksi, kun taas kookosöljy ja voi ovat stabiilimpia kuumennettaessa ja sopivat siten paremmin ruoanlaittoon. Myös neitsyt oliiviöljy on hyvä rasva, ennen kaikkea kuumentamattomana. Oliiviöljy kestää muita kasvirasvoja paremmin kuumentamista ja siinä on paljon antioksidantteja. Itse käytän oliiviöljyä mm. salaatinkastikkeena ja siemenlevitteiden joukossa.

  • Omega-3’t ja erityisesti DHA ovat tärkeitä aivojemme ja silmiemme hyvinvoinnille.

  • DHA rasvahappojen merkitys kasvaa erityisesti raskauden aikana ja vauvoilla.

  • Väsymys, keskittymisvaikeudet, näköongelmat voivat johtua A-vitamiinin puutteesta. A-vitamiini on rasvaliukoinen vitamiini jota emme saa riittävästi jos syömme liian vähärasvaista ruokaa. Sen luontaisia lähteitä ovat voi, kananmunat ja maksa.

  • Margariini ei ole terveysruokaa. Keiju, Flora, Oivariini, Benecol… nämä ovat kaikki margariineja eivätkä siten terveellisiä. Kokeilepa joskus tehdä jokin jälkiruoka margariinista. Se ei vain maistu oikealta. Margariinia valmistetaan uuttamalla öljykasvin siemeniä fosforihapolla ja neutraloimalla lipeällä. Seuraavaksi seos valkaistaan ja deodoroimalla kaikki epämiellyttävät hajut ja maut sekä suurin osa liuottimien jäämistä poistetaan. Sitten rasvaseos kovetetaan lisäämällä rasvamolekyyliin vetyatomeja ja nikkeliä. Näin rasvasta saadaan tyydyttyneempää ja se pysyy paremmin kiinteänä huoneenlämmössä. Tätä rasvamassaa voidaankin sitten käyttää tarpeen mukaan. Siitä voidaan jatkojalostaa mm. kenkälankkia ja kasvovoidetta tai “terveellisiä” margariineja ja kevytlevitteitä. Kasvirasvojen kovettamista kutsutaan yleisemmin hydraukseksi – se saa margariinin säilymään pidempään ja estää homehtumista. Onko sinusta normaalia, ettei esim. Floralle tapahdu huoneenlämmössä mitään? Sen koostumus on kuin muovia, ei muutu miksikään. Hydraus jättää margariiniin alumiini- sekä nikkelijäämiä. Ennen kuin margariinia voidaan myydä kaupassa levitteenä, täytyy siihen lisätä väriaineita sekä muita lisäaineita jotta se muistuttaisi enemmän voita tai oikeaa ruokaa.

  • Luontaista K2-vitamiinia saadaan rasvaisista juustoista. K2 suojaa sydäntämme sekä verenkiertoelimistöämme. Tutkimusten mukaan K2 vähentää verisuonten kalkkeutumista sekä sydänkohtuaksia 50 % ja kokonaiskuolleisuutta 25 %.

Nämä ovat vain joitain kirjasta poimimiani hyviä pointteja. Sen sijaan, että keskittyisimme hysteerisesti rasvaan ruoassamme, olisi paljon hyödyllisempää kiinnittää huomiota sokerin määrään ruoassa ja vähentämään sitä merkittävästi. Muistathan myös, että rasvat todella ovat tärkeitä terveydellemme. Ilman hyviä rasvoja emme saa ruoastamme (emmekä ravintolisistämme) rasvaliukoisia vitamiineja ja terveytemme kärsii. Jätä rasvattomat tuotteet kaupan hyllylle ja osta sen sijaan mahdollisimman luonnollisia, jalostamattomia tuotteita ja huomaat terveytesi sekä olosi paranevan. Bonuksena myös ruoka maistuu paremmalta :)


See this gallery in the original post