Gurmee.net

View Original

Mini tarte tatin

Kahden hengen taloudessa tulee keksittyä monesta kakusta ja tortusta omat miniversiot niin ettei tule kahteen pekkaan vedettyä kokonaista kakkua parissa päivässä. Vähän aikaa sitten päätin tehdä pieniä Tarte Tatin kakkusia. Tarte Tatinin ohjeen olen alunperin saanut ystävältäni Borikselta (aito ranskalainen ohje siis), mutta tämän version pohja on eri. Boris käyttää Suomessa voitaikinaa pohjana. Mielestäni molemmat versiot toimivat hyvin :)

Mini Tatineihin tarvitset pieniä uunin kestäviä jälkiruokakuppeja.

Mini tarte tatin


Ainekset

  • n. 1 omena per nenäreilusti voita omenien karamelisointiinsokeria (1-2 rkl per astia)vaniljasokeria (½-1 tl per astia)

Taikinapohja (kirjasta Team Kitchen):

  • 4dl vehnäjauhoa

  • 125 g voita

  • 1 kananmuna

  • (1 sitruunan raastettu kuori)

  • 1½ dl sokeria

  • 2 rkl kylmää vettä

Tämä taikina riittäisi sitten kokonaisen piirakan tekoon, mutta koska en osaa puolittaa kanamunaa, olen tehnyt sen aina kokonaisena ja jättänyt jääkaappiin loput muita piirakoita varten. Laitoin sitruunan kuoren sulkuihin, koska itse pidän taikinasta enemmän ilman sitä ja maku voimistuu melkoisesti jos taikinaa säilyttää jääkaapissa pitkään).

Valmistus

  1. Sekoita ainekset (lisään itse veden loppumetreillä) ja anna taikinan levätä jääkaapissa.

  2. Kauli taikina kelmun välissä.

Valmistus ja kokoaminen

  1. Varaa noin omena per nenä (jos iso omena, luultavasti yksi riittää kahdelle)

  2. Paista omenat reilussa määrässä rasvaa (ei sitten mitään margariinia vaan rehellistä voita!). Tässä vaiheessa omenat siis karamelisoidaan.

  3. Ripottele vuokien pohjalle sokeria (tässäkään kohtaa ei kannata paljon säästellä. 1-2 rkl pienen vuoan pohjalle olisi varmaan melko hyvä. Ripottele siihen päälle vielä hieman vaniljasokeria (½-1 tl per vuoka). Lisäsin vielä hieman vaniljasokeria omenakerrostenväleihin antamaan näköä ja makua.

  4. Nostele karamelisoidut omenat (ovat valmiita kun väri on muuttunut hieman toffeemaisen rusehtavaksi) vuokiin mahdollisimman tiiviisti lomittain. Nostele niistä n. parin sentin korkuinen kerros.

  5. Omenat peitetään tiiviisti taikinalevyllä joka laitetaan ihan omenoiden pintaan.

  6. Paistetaan 200 asteessa kunnes taikina on kypsää. Anna jäähtyä hetki ja kumoa tarjoilulautaselle. Taivaallista kerman tai aidon vanhan ajan vaniljajäätelön kera :)