Gurmee.net

View Original

Kermaiset kananrintafileet

Tein tänään kananrintafileitä uunissa mukaellen Anna Hallénin ohjetta kirjasta LCHF-husmanskost. Tämä oli todella maukas ruoka. Kastiketta voi höystää omilla lempimausteilla ja ensi kerralla lisään varmaan ainakin rosmariinia ja valkosipulia. Kastike ja fileet oli niin helppo valmistaa, että tätä tekee mielellään uudelleenkin.

Kermaiset kananrintafileet

3:lle


Ainekset

  • 0,5 pakettia pekonia

  • 4 dl vispikermaa

  • 2 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa

  • 2 rkl hienonnettua tuoretta timjamia (ei ollut, joten korvasin kuivatulla ja pienensin määrää)

  • suolaa

  • mustapippuria

  • 3 kananrintafilettä

  • n. 1 dl pähkinäsekoitusta

Valmistus

  1. Leikkaa pekoni paloiksi (n. 1 cm x 1 cm) ja paista pannulla rapeaksi. Lisää joukkoon kerma ja yrtit sekä mausteet. Kiehauta kerma ja anna hetken aikaa keittyä kokoon.

  2. Voitele uunivuoka ja nosta kananrintafileet vuokaan. Kaada kermaseos fileiden päälle ja paista 225°C:ssa n. 20 - 25 min.

  3. Tarjoile pähkinöiden kera.

Käytimme loput eilisestä kukkakaaliriisistä kanan lisukkeeksi, mutta yhtä hyvin kanan kanssa olisi voinut valmistaa esim. uunivihanneksia tai kukkakaalimoussea. Lisäksi söimme vielä loput fenkoligratiinista.

Koko annos © Hanna Stolt