Gurmee.net

View Original

Juhannusdinneri: Chèvre-parmanyyttejä, kukonpoikaa ja lettuja

Juhannusperjantaina teimme melkoisen onnistuneen juhannusaterian. Alkuruoaksi chèvre-parmanyyttejä (vanhoja tuttuja aiemmalta äitienpäivädinneriltä), jotka tosin levähtivät "hieman" kun en viitsinyt ottaa aikaa kuten ohjeessa neuvotaan. Siihen on syynsä miksi niitä pitäisi pitää uunissa vain 10 min! ;) Pääruoaksi kokeilimme uusimman Glorian Ruoka & Viini -lehden ohjetta ja valmistimme kokonaisen kukonpojan. Lopuksi paistoimme lettuja - minun on tehnyt mieli lettuja jo pari viikkoa joten vihdoinkin pääsin herkuttelemaan niillä.

Chèvre-parmanyytit

4 annosta

  • 8 siivua parmakinkkua (tai 4 hieman paksumpaa siivua)

  • n. 75 g chèvreä

  • tuoretta rosmariinia

  • oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa

Levitä parmankinkunsiivut ja lisää noin teelusikallinen chèvreä jokaiselle siivulle sekä yksi rosmariininoksa. Rullaa nyytiksi. Jos parmankinkku menee rikki, voit kääräistä päälle vielä toisen siivun. Laita uuniin 200°C:een n. 10 minuutiksi. Leikkaa nyytit poikittain tai puoliksi. Tarjoile salaattisekoituksen kera. Roiskuttele salaatin päälle hieman oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa.

Uunipaahdettu kukonpoika ja raparperichutney

Pääruoka eli uunipaahdettu kukonpoika (alkuperäisessä ohjeessa kevätkananpoika) oli todella onnistunut kokeilu ja tätä tullaan valmistamaan vielä moneen kertaan. Kukonpoika löytyi Eat & Joysta Helsingistä, mistäs muualta. Raparperichutney oli hauska tuttavuus ja sopisi varmasti myös esim. possun kera.

Raparperichutney

Raparperichutney

(n. 4 dl)

  • n. 1 l ( 500 g) paloiteltua nuorta raparperia

  • 1 sipuli

  • 1 valkosipulinkynsi

  • miedohko chilipalko

  • 1,5 dl hillosokeria

  • 2 rkl punaviinietikkaa

  • 1 tl suolaa

  • 0,5 tl kanelia

  • 0,5 tl jauhettua inkivääriä

Leikkaa raparperin varret paloiksi. Kuori ja lohko sipulit. Poista chilistä siemenet ja hienonna se. Laita raparperi, sipulit ja chili kattilaan. Lisää sokeri, viinietikka ja mausteet. Keitä miedohkolla lämmöllä n. 20 min tai kunnes seoksesta tulee paksuhkoa.

Anna chutneyn jäähtyä. Lisää tarvittaessa sokeria tai etikkaa.

Uunipaahdettu kukonpoika

Ainekset

  • 1 kukonpoika (riittää n. kolmelle)

  • suolaa

  • mustapippuria myllystä

Yrttitäyte

  • 2-3 kevätsipulia

  • 1,5 valkosipulinkynttä

  • 1,5 rkl öljyä

  • 0,5-1 dl raastettua parmesania

  • 1,5 dl hienonnettuja yrttejä (meillä rosmariinia, salviaa, persiljaa..)

  • 40 g huoneenlämpöistä voita

  • suolaa

  • mustapippuria

Varhaiskasvikset

  • Tasakokoisia varhaisperunoita

  • Varhaisporkkanoita

  • timjamia

Lisäksi

  • 0,5 dl voisulaa

Ylläolevat mitat ovat kutakuinkin käyttämämme määrät. Alkuperäinen ohje oli suuremmalle seurueelle, meitä oli vain kolme ja yksi kukonpoika :)

Valmistus

  1. Pane uuni kuumenemaan 175°C:een.

  2. Valmista yrttitäyte: Hienonna sipulit. Kuori ja hienonna valkosipulit. Kuullota valkosipuli paistinpannussa  öljyssä kypsäksi. Lisää kevätsipuli ja jatka paistamista hetki. Nosta pannu liedeltä ja lisää juustoraaste, hienonnetut yrtit, voi, suola ja pippuri.

  3. Kuivaa kukonpojan pinta ja sisäpuoli talouspaperilla. Laita yrttiseos kukonpojan sisään. Sido kukonpoika halutessasi tiiviiksi paketiksi paistinnarulla. Itse laitoimme koko linnun paistopussiin ja pellille. Mausta linnun pinta suolalla ja pippurilla. Laita kukonpoika uunivuokaan tai pellille ja työnnä lihalämpömittari lihan paksuimpaan kohtaan. Varo työntämästä mittaria luuhun.

  4. Pese perunat ja porkkanat. Hienonna timjami jos käytät tuoretta sellaista. Laita kasvikset ja timjami kukonpojan viereen vuokaan kun lintu on paistunut 20 min.

  5. Kypsennä kukonpoikaa uunin keskitasolla ensin 15 min. Levitä siveltimellä tai lusikalla voisulaa linnun pintaan ja kaada loppu kasvisten päälle ja jatka paistamista. Kypsennä kukonpoikaa kunnes sen sisälämpötila on 75°C.  Ison linnun kypsentämiseen menee n. 1h. Kypsyyttä voi myös testata reidestä terävällä tikulla. Kypsä liha on pehmeää ja lihasneste kirkasta.

  6. Tarjoile raparperichutneyn kera.

Letut

Paistoin letut blinipannulla, kun kaapista ei löytynyt muuta valurautaista pannua, saatika muurinpohjapannua. Ihan mukavasti onnistui näinkin, joskin blinipannu on melko syvä ja siksi varsinaista lettupannua hieman haasteellisempi.

  • 5 dl täysmaitoa

  • 2,5 dl spelttijauhoja

  • 3 kananmunaa

  • 0,5 tl suolaa

  • 2 rkl rypsiöljyä

  • voita paistamiseen

Tämä lettutaikinan ohje on niin helppo. Sekoita kaikki ainekset ja jos maltat, anna taikinan turvota n. 1h jääkaapissa. Paista letut äläkä säästele voita paistaessasi. Syö mahdollisimman nopeasti ja tarjoile mansikoiden / mansikkahillon / vaniljajäden / kermavaahdon tai muun herkun kera.