Gurmee.net

View Original

Helppo omenakakku

Muutaman päivän omenakasaa keittiön pöydällä katseltuani päätin ottaa syksyyn sopivan omenakakun valmistuksen kokeiluun. Tällä reseptillä omenakakusta tulee paitsi kaunis, myös ihanan mehukas. Se säily myös nättinä pitkään joten voit valmistaa sen esim. etukäteen jääkaappiin.

idea lähti saksalaisista omenakakuista

Reseptin idea lähti yhdistelemällä eri reseptejä saksalaisista omenakakuista, missä juuri tätä omenien siivutettuna latomista käytetään tyypillisesti. Kakusta tulee näin tosi kaunis!

Kakkutaikina puolestaan on ilmavampi kuin tyypillinen valintani: voitaikina ja taikinamuru. Paistetun kakun tekstuuri on kuitenkin huomattavasti napakampi kuin tavallinen sokerikakku. Omaan makuuni täydellinen :)

Tarjoilu

Tarjoile valmis omenakakku esimerkiksi vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera. Kakun pinnalle kannattaa ennen tarjoilua ripotella hieman tomusokeria, jolloin siitä tulee todella kaunis!

Paistoin itse kakkuni keraamisessa uunivuoassa, mutta kakun voisi myös paistaa irtopohjavuoassa ja tarjoilla vuoasta irrotettuna, oikeasti kakkuna. Nyt tuo oma versioni oli ehkä enemmän piirakkamainen tarjottava.

Helppo omenakakku

n. 8:lle


Ainekset

  • 2,5 dl soijamaitoa

  • 1 rkl omenaviinietikkaa

  • 100 g voita

  • 150 g sokeria

  • 1 tl vaniljasokeria

  • 1 dl kookosjogurttia (käytin itsetehtyä, mutta tämän voi korvata muullakin vegejogurtilla tai tavallisella)

  • 5 dl vehnäjuhoa

  • 2,5 tl leivinjauhetta

  • 0,5 tl suolaa

  • 1 tl kardemummaa

  • 3 punaista omenaa

  • tomusokeria pinnalle

Valmistus

  1. Sekoita omenaviinietikka soijamaidon sekaan. Se saa soijamaidon paksuuntumaan, tämä kuuluu asiaan.

  2. Vatkaa voi, sokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi. Yleiskone on tähän paras, mutta sähkövatkaimellakin pärjää.

  3. Sekoita toisessa kulhossa sillä välin vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja kardemumma. Leikkaa omenat ensin puolikkaiksi ja sitten ohuiksi siivuiksi ja pidä ne yhdessä niin, että omenanpuolikkaat säilyttävät muotonsa.

  4. Lisää voi-sokerivaahdon sekaan puolet soijamaidosta ja jauhoseoksesta. Sekoita käsin vispilällä, kunnes seos on tasaista. Lisää sitten loput soijamaidosta ja jauhoista ja sekoita vielä kerran taikina tasaiseksi. Älä ylisekoita, vain sen verran että saat ainekset sekaisin.

  5. Kaada taikina öljyttyyn uunivuokaan (käytin oliiviöljyä voiteluun). Paina siivutetut omenan puolikkaat taikinan pintaan ja paista kakkua 200°C:ssa 40-45 min.

  6. Ripottele kakun jäähdyttyä pinnalle hieman tomusokeria, ennen tarjoilua. Tarjoa esim. vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera.


See this gallery in the original post