Gurmee.net

View Original

Geisha Granola

Ystäväni Karoliina pyörittää "ekosalonki" Liinu'n Organic Beautya Kalliossa. Liinulta löytyvät ihanat hoidot ja luottokosmetiikkatuotteet. Käytänkin kosmetiikkabudjetistani keskimäärin 90% hänen liikkeeseensä. Teen näin koska se on toisaalta helppoa ja toisaalta tiedän, että Karoliina valitsee tuotteet putiikkiinsa erittäin tarkan prosessin kautta. Näin ollen kuluttajana tiedän, että mikä tahansa tuote hänen valikoimastaan on varmasti laadukas eikä minun tarvitse kuluttaa aikaa sisällysluettelon syynäämiseen.

Karoliina halusi tarjota joululahjana kanta-asiakkailleen jotain spesiaalia ja pohdimme yhdessä ja erikseen pitkät pätkät mitä se jokin voisi olla. Lopulta syntyi ajatus itse tehdystä granolasta. Loin Liinulle Geisha Granolan ohjeen jonka reseptin lähetimme hänen kanta-asiakkailleen joulutervehdyksen ohessa joulukuun alussa, jotta he pääsisivät nautiskelemaan tästä suussa sulavan herkullisesta suklaagranolasta pitkin joulukuuta. Sen lisäksi Karoliina valmisti granolaa valtavat määrät niin että jokainen putiikilla joulukuussa poikennut kanta-asiakas sai mukaansa kauniin pussillisen itsetehtyä granolaa.

See this content in the original post

Karoliina antoi luvan jakaa tämän granolan ohjeen nyt myös blogini lukijoille. Granolan nimi tulee Fazerin saman nimisestä patukasta josta sain inspiraation granolan makumaailmaan.

Herkullisia jouluaamuja toivotellen,

Hanna & Karoliina

Geisha Granola

n. 1 litra valmista granolaa


Ainekset

  • 1 dl ananasmehua (löytyy kaupasa valmiina tai voit käyttää esim. säilykeananasten mehua)½ dl appelsiininkukkahunajaa (tavallinenkin ok, mutta appelsiininkukkahunaja antaa kivan vivahteen. Löytyy perus marketeista)

  • 12 mehukasta taatelia1 dl tummaa tai raakakaakaojauhetta

  • 1 dl hasselpähkinää

  • 1 dl mantelijauhetta

  • 1 tl vaniljajauhetta

  • 2 dl hasselpähkinää rouhittuna8 dl kaurahiutaleita (käytä gluteenittomia jos haluat tehdä granolasta gluteenittoman)

  • ½ dl kaakaonibsejä

Valmistus

  1. Sekoita ananasmehu, hunaja, taatelit (poista mahdolliset kivet taateleista), kaakaojauhe, hasselpähkinät, mantelijauhe sekä vaniljajauhe blenderissä tasaiseksi massaksi.

  2. Yhdistä seos rouhittuihin hasselpähkinöihin, kaurahiutaleisiin ja kaakaonibseihin. Tämä onnistuu helpoimmin käsin.

  3. Paista 120 asteessa 1h 15 minuuttia. Sekoittele välillä, jotta granola ei pala ja kosteus pääsee uunista ulos.

  4. Anna jäähtyä hyvin ennen purkittamista, muuten lämmin granola saa kosteuen kertymään purkkiin ja menee helposti pilalle.