Gurmee.net

View Original

Helppo DIY huulikuorinta

Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan flunssan tälläkin kaudella. Muutaman olen jo tämän talven pöpöistä onnistunut välttämään, mutta nyt iski kunnolla. Pari ensimmäistä päivää mietin, että varmaan selviän pelkällä ”miesflunssalla”, mutta kolmas päivä otti luulot pois.

Pahinta tässä pöpössä on ollut, etten ole saanut kunnolla nukuttua. Jostain syystä flunssa, tai sitten kurkkupastillit joita olen syönyt, on aiheuttanut öisin kamalan refluksin jonka ansiosta olen lopulta nukkunut pystyssä sikiöasennossa sohvan kulmassa. Lisäksi kurkku on ollut niin kipeä, että tuntuu kuin olisin herännyt jokaiseen nielaisuun. ugh.. En toivoisi vastaavaa kenellekään.

Helpotusta refluksiin

Öiseen refluksiin auttoi ensi hädässä lasillinen vettä johon sekoitin teelusikallisen soodaa ja pari tippaa doTerran ZenGest eteeristä öljyseosta. Tämä tuskin olisi hyvä vaihtoehto pitkäaikaisesti, mutta olin kiitollinen sen tuomasta ensiavusta keskellä yötä. Myös aamupalaksi tehty sellerimehu (nippu selleriä mehustimesta läpi) tuntuu toimivan vatsaa rauhoittavana. Ei ihan perus ”droppeja”, tiedän, mutta pääasia että olo helpottaa!

Rohtuneiden huulien pelastus

Vuotava nenä puolestaan tarkoittaa, että nessuja kuluu urakalla. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että nenänpielet ovat rikki ja siinä ohessa ylähuulikin on rohtunut. En ole tottunut tekemään huulikuorintoja, mutta nyt se tuntui tarpeelliselta. Jos rohtunutta ihoa on paljon, huulet tuntuvat ikävän karheilta, eikä huulirasvakaan tunnu imeytyvän kunnolla. Valmistin helpon DIY huulikuorinnan ja se tuntui toimivan loistavasti! Tämä olisi ihana valmistaa piparminttuöljyllä, mutta käytin tällä kertaa hoitavampaa frankinsenssia. Valitse eteerinen öljy oman makusi mukaan.

DIY Piparminttu huulikuorinta


Ainekset

  • 1 tl kookosöljyä

  • 3 tippaa eteeristä piparminttu- tai frankinsenssiöljyä

  • 1,5 tl sokeria

  • 1 tl hunajaa

Valmistus

  1. Sekoita kookosöljy ja eteerinen öljy.

  2. Lisää sekaan sokeri.

  3. Sekoita joukkoon hunaja.

  4. Purkita.

Käyttö

Hiero pieni nokare huulikuorintaa huulille ja huuhtele pois vedellä. Viimeistele kerroksella huulirasvaa.




See this gallery in the original post