Gurmee.net

View Original

Chai-lattea

Chai-lattea

Se on varmaan vähän tämä vuodenaikakin, mutta sain ystävältäni Riikalta ihan mahdottoman päähänpinttymän Chai-lattesta. Riikka sattui mainitsemaan tässä erään kerran tavatessamme, että oli ihastunut Chai-latteen. Tuon kommentin jälkeen minulla iski himo Chai-latteen ja tilailin sitä muutaman kerran kahviloissa kunnes päätin, että tätä samaa herkkua on saatava myös kotona.Mielestäni paras Chai-latte syntyy chai-siirapista ja täysmaidosta. Päälle tulee ripotella kanelia ja kardemummaa. Ah... Ihana, lämmin, mausteinen pläjäys viileneviin päiviin ja iltoihin!Chai-siirapin löytäminen Helsingistä ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertaista kuin oletin. Marssin ensin määrätietoisesti Stockan Herkkuun, mutta sieltäpä löytyi vain jotain perus siirappeja. Pari muuta liikettä myöhemmin aloin jo lannistua, ei auttanut muu kuin alkaa googlettamaan. Lopulta paikansin Korkeavuorenkadulta KahVilla-liikkeen, mistä löytyi mielestäni parhaan makuista Da Vincin Chai-siirappia 750 ml pullossa. Pullolla oli hintaa vähän reilu 20 € joten ei nyt mikään halpa jos ei kohtuutonkaan hinta minusta.

Chai-latte

Yksi annos


Ainekset

  • n. 2 dl maitoa (vaahdotan ja lämmitän espressokoneen maidonvaahdottimen avulla)

  • 3 rkl chai-siirappia

  • ripaus kanelia ja kardemummaa päälle

Olen nyt myös ehtinyt testaamaan Parhialan liikkeestä (Hakaniemen kauppahallista) hankkimani Chai rooibosteen ja se oli myös todella hyvää. Ei tietenkään saman makuista kuin chai-latte, mutta olin ostokseeni todella tyytyväinen ja tiedän että tulen litkimään tätä(kin) teetä pitkin talvea kuppitolkulla :)