Gurmee.net

View Original

Adjika

Minun siskoni oli ystävältään (joka oli saanut sen omalta ystävältään, sen enempää en ohjeen alkuperästä tiedä) saanut tällaisen Adjika-nimisen chilisoosin ohjeen. Soosia tuli 5 litraa joten olemme saaneet rauhassa ja isolla porukalla tutustua sen maun saloihin. Adjika olikin meidän makkara-dinnerillä superhitti - lisää tästä dinneristä myöhemmin. Tässä vaiheessa haluan jakaa tämän chilisoosin ohjeen teidän kanssanne, sillä se oli mielettömän hyvää! Lempeän tulista. Jotenkin täydellistä.

Alla olevaan ohjeeseen olen tehnyt siskoni mainitsemia lisäyksiä ja esim. valkosipulin kohdalla boldannut isomman määrän, joka oli siis määrä jota tähän meidän maistelemaamme soosiin oli kulunut. Tällä ohjeella tulee siis n. 5 litraa chilisoosia joten ohje kannattaa puolittaa jos menekki on oletettavasti pienempi. Ajattelin itse kokeilla osan pakastamista ja käyttää myöhemmin, voisi ainakin kuvitella, että se toimii ihan hyvin niinkin.

Adjika


Ainekset

  • 1,5 kg tomaattia pilkottuna

  • 1 tölkki Mutti-tomaattimurskaa

  • 3-5 isoa paprikaa pilkottuna(punaista enemmistö, jos varioi)

  • 0,5 kg porkkanaa raastettuna

  • 0,5 kg omenaa raastettuna

  • 2 dl sokeria

  • 1 dl suolaa

  • 1 dl punaviinietikkaa

  • 3 dl auringonkukkaöljyä

  • 200-250 g valkosipulia

  • chiliä maun mukaan (4 palkoa ilman siemeniä)

  • savupaprikaa maun mukaan (paprikajauhetta ilmeisesti. sisko oli käyttänyt n. 2,5 rkl)

Valmistus

  1. Raasta ja keitä paprika, omena, porkkana ja tomaatti.

  2. Jos et soseuta, niin keitä voimakkaammin n. 2h.Lisää öljy, etikka, suola, sokeri ja paprikajauhe.

  3. Porisuttele n. 2h. Sekoittele välillä.

  4. Lisää chili ja valkosipuli puristettuna. (Sisko oli lisännyt valkosipulin ja chilin jo tuntia aiemmin että tulee enemmän makua. Ja hienonnettuna, ei puristettuna. Hyvin tehty, sanon minä)

  5. Porisuttele n. 30 min + jatka kunnes olet tyytyväinen.Lämpötila pidetään matalassa pulputuspisteessä.