GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Karviaiskuohu

Karviaiskuohu

Olen vuosia ihmetellyt, mitä tekisin kotipuutarhassamme notkuvien karviaismarjapensaiden sadolle. Olen kokeillut marjoja hilloissa ja mehuissa, pakastanut kokonaisena ja soseena, mutta ne eivät tahdo oikein missään muodossa kulua vuoden mittaan ja näin karviaisvarastomme on kasvanut tasaiseen tahtiin.

Tänä kesänä keksin yksinkertaisuudessaan ja helppoudessaan suorastaan häikäisevän hyvän idean: kerättyäni marjat pensaasta, poistan joukosta mahdolliset lehdet ja huuhtaisen ne, sen jälkeen kaadan marjat tehosekoittimeen ja surautan ne sileäksi soseeksi. Ei kuumennusta, ei sokeria, ei mitään ylimääräistä – pelkkä surautus tehosekoittimessa riittää.

Pakastan valmiin soseen jääpalamuoteissa ja kerään valmiit, jäätyneet marjasosepalat pakastepussiin. Toisin kuin muissa kokeiluissani on käynyt, näitä marjasosepaloja tulee käytettyä usein! Nappaan pakkasesta aina pari palaa smoothien tai smoothiekulhon joukkoon ja lapsemme tykkäävät imeskellä niitä sellaisenaan jäätelön tapaan. Valmiit pakastesosepalat ovat helppo tapa lisätä juomiin ja ruokiin ravinteita.

Aiemmin olen sormet hellänä nyppinyt karviaisista niitä pieniä tupsupäitä irti, mutta nyt sillekään ei ole tarvetta, sillä tehosekoitin huolehtii siitä, ettei soseeseen jää sattumia.

Kesän toinen neronleimaus oli valmistaa näistä pakastetuista karviaiskuutioista kuohujuomaa. Juoma syntyy yksinkertaisuudessaan näin:

Karviaiskuohu

Määrä: kahdelle


Ainekset

  • 5 dl kivennäisvettä

  • 3-6 palaa pakastettua karviaissosetta

  • 3-5 tippaa vaniljasteviaa

Valmistus

  1. Laita karviaissosepalat lasin pohjalle ja kaada vesi päälle. Lisää sekaan pari tippaa steviaa tai muuta haluamaasi makeutusainetta tarpeen mukaan. Karviaissose on melko hapanta sellaisenaan ja kaipaa mielestäni hieman makeutta seurakseen.

  2. Sekoita kevyesti. Sosepalat sulavat pian veteen ja tuloksena on raikkaan makuinen ja helakan punainen karviaiskuohujuoma!


Hernepesto-avokadovoileivät

Hernepesto-avokadovoileivät

Ps. kirjoitin Aamupala-kirjan