Kanacurry ja kukkakaaliriisi

Kanacurry ja kukkakaaliriisi | Gurmee.net

Kanacurry ja kukkakaaliriisi

Tein pitkästä aikaa kanacurrya ohjeella jonka olen löytänyt ja muokannut ruotsalaisen ravintoneuvojan Anna Hallénin keittokirjasta LCHF-husmanskost. Vitamixilla sain surautettua kukkakaaliriisitkin kirjaimellisesti parissa sekunnissa. Huikeaa :) Todellista terveellistä pikaruokaa!

Kanacurrypata

4:lle

  • 600 g kananfilettä tai suikaleita (maustamattomana)
  • 2 punaista paprikaa
  • 2 sipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • voita paistamiseen
  • 3 tl curryjauhetta
  • 1 tl paprikajauhetta
  • 5 dl kermaa
  • 1 dl crème fraîchea (1 pieni prk)
  • 1 dl smetanaa (1 prk)
  • 2 rkl soijaa
  • mustapippuria
  • (hieman suolaa)

Kuori ja lohko sipulit. Pese ja leikkaa paprikat lohkoiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Jos käytät kananfileitä, leikkaa ne siivuiksi/paloiksi. Paista kana pannulla reilussa voissa. Lisää joukkoon sipuli, valkosipuli ja paprika sekä curry- ja paprikajauhe. Paista vielä n. 3 min ja lisää sitten kerma, smetana ja crème fraîche sekä soija ja mustapippuri. Voit lisätä suolaa jos haluat, mutta kannattaa ensin maistella vähän, curry on kuitenkin vahvan makuista.

Kukkakaaliriisi

  • 2 kukkakaalia
  • 1 l kiehuvaa vettä

Raasta kukkakaali raastimen isoimmalla terällä. Kaada raasteen päälle kiehuvaa vettä ja anna liota 10 sekuntia. Kaada vesi pois siivilän avulla. Tarjoile heti. Kukkakaaliriisi on muuten ihan hyvää uudelleen lämmitettynäkin joten sopii hyvin esim. lounasboksiin.

Ohjeet kukkakaaliriisin valmistamiseen Vitamixilla löydät Health Coaching -sivuiltani.

Facebook Comments
Related Posts

Vastaa

Verkkokaupassa nyt uusin Vitamix Ascent 3500i ja Klarna maksutavat! Piilota tämä ilmoitus

Porkkanajuustokakku | Gurmee.netKana-kookoskeitto ja rapea salottisipuli | Gurmee.net

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje