Gheen valmistus

Ghee | Gurmee.net

Ghee

Tässä taas yksi juttu mitä on pitänyt kokeilla piiitkän aikaa, mutta jostain syystä vasta nyt ja juuri tänään sain aikaiseksi. Gheen valmistus ei ole vaikeaa, se vain vaatii hieman aikaa ja kärsivällisyyttä. Valmis ghee on laktoositonta (oli valmistuksessa käytetty voi sitten tavallista tai laktoositonta) ja kirkasta. Tuoksu on aivan mielettömän hyvä, vahvasti toffeemainen! Gheetä käytetään mm. intialaisen ruoan valmistuksessa ja monet intialaiset mausteyhdistelmät ymmärtääkseni “vaativat” gheetä seurakseen jotta niistä saataisiin täysi makunautinto irti.

Ghee kestää kuumennusta paremmin kuin tavallinen voi ja sitä voi säilyttää huoneenlämmössä, kunhan ottaa sitä purkista aina puhtaalla, kuivalla veitsellä tai lusikalla. Huoneenlämmössä tuo säilyy kuukausia (siis jos sitä ei ehdi kuluttaa sitä ennen) ja jääkaapissa huomattavasti pidempään, ainakin vuoden. Olen kyllä lukenut joidenkin käyttäneen 4 vuottakin vanhaa gheetä. Olen ehkä itse kuitenkin hieman tuoreemman ravinnon kannalla ;) Ghee on huoneenlämmössä pehmeää, lusikoitavaa. Jääkaapissa se kovettuu kuten voikin.

Useimmiten gheetä tunnutaan valmistavan suolattomasta voista, mutta itse tein tämän ensimmäisen erän normaalisuolaisesta. Osin siksi, että pidän enemmän suolatun voin mausta, osin siksi, etten kaupassa muistanut “suolattomuus-vaatimusta” ja nappasin mukaan tavallista.

Gheen valmistukseen on pari eri metodia, ainakin oman googlaukseni perusteella. Käytin Everyday Maven -blogista löytämääni tapaa joka minusta oli hyvin kätevä. Lisäksi tuosta postauksesta löytyy erinomaiset kuvat joista on helppo seurata milloin pitää siirtyä seuraavaan vaiheeseen jos epäilyttää.

ainekset:

  • 500 g luomu voita (tai tarpeen mukaan enemmän, muista vain varata riittävän korkeareunainen kasari jos käytät enemmän voita)

tarvikkeet:

  • korkeareunainen kattila/kasari
  • tiheä siivilä
  • lasipurkki säilytykseen
  • (puulasta)

Leikkaa voi paloiksi kasariin ja laita levy miedolle lämmölle. Meidän hellassa asteikko on 1-9 ja laitoin lämmön 4:lle. Voit liikutella voipaloja kattilassa puulastalla jos haluat nopeuttaa sulamista, mutta tämä on tosiaan sellaista touhua, että kärsivällisyys palkitaan.

Kun voi on kokonaan sulanut ja alkaa kuplia, laske lämpötilaa hieman. Laskin meidän liedellä lämmön 3:lle. Voin pitäisi pulputtaa tasaiseen tahtiin, muttei niin paljon, että se roiskuisi kasarista ulos. Keittele voita näin kunnes maitoproteiini on kokonaan eronnut voiöljystä ja pannun pohjalla voi olla pieniä hiukkasia. Tähän menee n. puoli tuntia.

Kuori varovasti voita sekoittamatta pinnalla kelluva maitoproteiinivaahto tiheällä siivilällä. Varo ronkkimasta pohjaan saakka. Kuori kerros pois kunnes voi on kirkasta. Pohjassa oleviin hiukkasiin ei tarvitse koskea.

Nosta sitten lämpöä hieman (nostin meidän liedellä 4:een) ja jatka keittämistä 5-10 min kunnes suurin osa pulputuksesta ja kuplinnasta loppuu ja maitoproteiinihiukkaset pannun pohjalla alkavat saada väriä. Varo polttamasta hiukkasia! Poista sitten ghee hellalta ja anna jäähtyä.

Kun ghee on jäähtynyt, kaada se tiheän siivilän tai esim. juustokankaan läpi lasipurkkiin. Älä kaada paahdettuja proteiinihippusia sekaan. Säilytä valmista gheetä huoneenlämmössä tai jääkaapissa ilmatiiviisti suljettavassa lasipurkissa.

Facebook Comments
Related Posts

Vastaa

Pomelo @ Hanna Stolt | Gurmee.netJälkiruoka: Lämmin vispipuurpo ja talon vaniljajäätelö

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje