Luuydinvanukas

Luuydinvanukas | Gurmee.net

Luuydinvanukas

Luuydinvanukasta mustikoilla | Gurmee.net

Luuydinvanukasta mustikoilla

Löysin tällaisen luuydinvanukkaan ohjeen Nourished Kitchen-sivustolta jo hyvän aikaa sitten ja olen pitkään halunnut kokeilla tätä. Tällä viikolla se pompsahti esiin Mommypotamus-sivustolla ja päätin että nyt on aika. Kurkkaa upeat kuvat noilta sivuilta niin näet miltä tämä oikeasti voi näyttää. Meillä ei vaan valo, eikä kuvaajan välineet tai taito riitä…

Olen aiemmin tehnyt perinteistä lihakeittoa mihin olen lisännyt sekaan luuydintä, mutta muuten se on ollut raaka-aineena minulle vieras. Ajatus vanukkaan tekemisestä luuytimestä tuntui aika eksoottiselta, mutta pakko oli kokeilla. Siinä vaiheessa kun luuydin oli lusikoitu muiden ainesten sekaan, meinasi usko horjua pienen hetken, mutta jatkoin päättäväisesti. Kun vanukkaat sai uuniin, alkoi kotiin levitä aivan ihana tuoksu n. 10 min jälkeen. Maku on parempi kuin missään crème brûléessä! Olen aivan myyty :) Miten yksinkertainen ja ravitseva jälkiruoka tai kuten Mommypotamus omalla sivustollaan ehdott, aamiainen tai lapsen ensiruoka kunhan hunajan jättää pois (ja ehkä korvaa vaniljauutteen aidolla vaniljalla). NAM!

Muokkasin ohjetta ihan aavistuksen, mutta melko orjallisesti kuitenkin seurasin alkuperäistä. Annoksesta saa 6 jälkiruoka-annosta tai 4 vähän reilumpaa annosta.

  • n. 1 kg luuydinpaloja
  • 1 3/4 dl kermaa
  • 3 kananmunaa
  • 1 rkl vaniljauutetta (teki mieli käyttää vaniljajauhetta tässä, mutta päätin nyt kokeilla alkup. ohjeen mukaan ensin)
  • 2 rkl hunajaa
  • 1/4 tl suolaa (Celtic)
  • voita / kookosöljyä vuokien voiteluun
  • tuoreita hedelmiä ja/tai marjoja tarjoiluun

Laita luuydinpalat kattilaan ja peitä ne vedellä niin että veden pinta yltää juuri ja juuri palojen päälle tai aavistuksen alle. Kiehauta vesi kattilassa ja anna sitten porista 10 min. Sillä aikaa kun odottelet luuytimien valmistumista, esilämmitä uuni 175°:een ja laita voidellut vuoat isompaan uuninkestävään astiaan jossa korkeat reunat.

Vatkaa kulhossa sekaisin kananmunat, kerma, vanilja, hunaja sekä suola.

Kun luuydin on valmista, nosta luut kattilasta reikäkauhan avulla ja laita ne sopivan kokoiseen astiaan valumaan. Kun ne ovat hieman viilenneet, koverra luuydin luun sisältä esim. voiveistä apuna käyttäen. Luuydin irtoaa luusta helposti jos luita on keitetty sopivasti. Jätä luuydin hetkeksi omaan astiaansa ja kaada sillä aikaa munasekoitus blenderiin tai hae sauvasekoitin valmiiksi. Nostele luuydin munaseoksen sekaan, mutta jätä pohjalle valunut öljy astiaan. Blendaa kunnes seos on tasaista.

Tasaa seos vuokiin.

Kaada isompaan astiaan, jossa vuoat ovat, kuumaa vettä niin, että se ylettyy annosvuokia puoliväliin. Paista kunnes vanukkaat ovat hyytyneet keskeltä, n. 30-35 min. Nosta vuoat vedestä ja anna jäähtyä hetken ennen tarjoilua. Tarjoile hedelmien ja marjojen kera.

Facebook Comments
Related Posts

Vastaa

Omena crumble piiras ja kinuskikastike | Gurmee.netPomelo @ Hanna Stolt | Gurmee.net

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje