Goto kök & bar, Rauma

Raumalle on aivan hiljattain avattu uusi ravintola nimeltä Goto kök & bar. Tämä nousi minun suosikkilistallani kärkisijoille Helsingin Murun ja Porvoon Sinnen kanssa. Söimme Menu Pitsin 44 €:lla (per nenä) aivan mielettömän herkullisen kolmen ruokalajin aterian. Pitsi viittaa Raumalla juuri käynnissä olleeseen perinteiseen Rauman Pitsiviikko -tapahtumaan.

Gotossa on kaunis, harmoninen miljöö, visuaalisesti upeat annokset ja maut ovat ainakin minun palettiini suorastaan täydellisiä. Saimme todella hyvää palvelua, ilman turhaa pokkurointia. Ravintolassa vallitsi hyvä tunnelma alusta loppuun. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan jos satutte Rauman suuntaan.

Alkuruoaksi Kalle ja meidän kohta 2v herkkusuu söivät Lohi & Goto -annoksen. Tämä oli vähän kuin suomalainen, hienostunut versio sushista. Tarkemmin ottaen annos oli sokerisuolattua lohta, kurkkua ja avocadoa. Lisänä mm. ilmeisesti soijalla maustettuja tapiokahelmiä ja soijahyytelöä. Erityisesti helmet olivat meidän tytön mieleen. Kateellisena katselin kun isä ja tytär herkuttelivat annoksella, jonka kimppuun itse pääsen vasta muutaman kuukauden päästä.

Lohi & Japani © Hanna Stolt

Lohi & Japani

Ei minullekaan hassummin käynyt, tilasin alkuruoaksi Kantarelli & Muna -annoksen. Matalalämpökypsytettyä kananmunaa (jää siis hyvin pehmeäksi, vähän kuin uppomuna), kantarelleja ja ilmakuivattua kinkkua. Nami!

Kantarelli & Muna © Hanna Stolt

Kantarelli & Muna

Pääruoaksi söimme ankkaa. Ankka & Kesä -annosta kuvaillaan näin: Paahdettua ankanrintaa, fenkolia ja munakoisoa.

Ankka & Kesä © Hanna Stolt

Ankka & Kesä

Jälkiruoaksi hyvin suomalainen Mustikka & Mustikka. Tuoreita mustikoita, kinuskia, taisi olla valkosuklaajäätelöä, kakkua sekä jogurtihyydykettä. Raikas päätös aterialle.

Mustikka & Mustikka © Hanna Stolt

Mustikka & Mustikka

Hieman ravintolan visuaalista ilmettä:

Toisin kuin Lintsin Midhillissä (josta avaudun myöhemmin), Gotossa oli käytössä kauniita, mutta myös toimivia astioita. Leipätarjotin tuotiin pöytään puusta lohkaistulla tarjottimella ja voi pienessä kupissa. Kauniin kotimaisen näköinen ja tuntuinen asetelma eikä liikaa yrittämistä.

Leipätarjotin

Leipätarjotin

Menu oli yksinkertaisen selkeä ja istui mielestäni ravintolan yleisilmeeseen hienosti.

Menu

Menu

Tämä viimeinen kuva on hieman harhaanjohtava. Ravintola näyttää tyhjältä, mutta rajasin tälla puolella ruokailleet ihmiset pois kuvasta – syökööt kaikki rauhassa, pelkäämättä oman ruokailunaamansa päätymistä blogin seinälle :) Toisella puolella olikin enemmän väkeä kuvaushetkellä. Kuva kuitenkin mielestäni antaa hyvän käsityksen minkä tyylisestä ravintolasta on kyse.

Goton sali

Goton sali

 

 

Facebook Comments
Related Posts

Vastaa

Karviaisrelissi © Hanna StoltTäytetyt paprikat

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje