Kurpitsansiemenlevite

Kurpitsansiemenlevite © Hanna Stolt

Kurpitsansiemenlevite

En käytä mitään margariineja, sen sijaan sipaisen kyllä mielelläni voita leivän päälle. Jos leipää tulee syötyä välillä enemmän, käy mielessä, onko voita hyvä käyttää ihan joka palan päällä. Omasta kokemuksesta sekä tutkimusten perusteellakin tiedän, ettei voita tarvitse sinänsä pelätä, mutta olen myös sitä mieltä, että kohtuus on hyvä muistaa kaikessa. Lisäksi on ihana käyttää erilaisia siemenlevitteitä leivällä – ne tuovat ihanasti makua ruokaan!

Helsingissä asuessamme ostin usein Sis. Delistä luomu kurpitsansiemenlevitettä joka oli ihan mielettömän hyvää. Vähän paahteisen makuista ja mahtavan tumman vihreää. Täältä Porvoosta en vastaavaa tuotetta ole löytänyt, enkä toistaiseksi ole muistanut Sis. Delistä sitä noutaa vielä yhdelläkään Helsingin visiitillä joten päätin kokeilla levitteen valmistamista itse. Onneksi kokeilin! Kurpitsansiemenlevite syntyy hetkessä, siihen tarvitaan vain kolme ainesosaa ja se on jopa parempaa kuin Sis. Delistä ostamani levite.

  • 3 dl kurpitsansiemeniä
  • 0,5 – 3/4 tl celtic merisuolaa
  • n. 1,5 dlextra virgin oliiviöljyä

Laita kurpitsansiemenet ja suola blenderiin. Lisää sekaan hieman oliiviöljyä ja aloita blendaus. Lisää oliiviöljyä hiljalleen kunnes levite on tasaista ja sopivan paksuista. Levitteestä kannattaa tehdä ennemmin vähän pehmeän puoleista kuin liian paksua, sillä se jähmettyy hieman kylmässä. Suolaa kannattaa laittaa alkuun 0,5 tl ja lisätä sitten kun levite on valmista jos tuntuu, että se vielä kaipaa lisää suolaa. Celtic suola on todella maukasta suolaa eikä sitä mielestäni tarvita yhtä paljon kuin tavallista suolaa.

Facebook Comments
Related Posts

Vastaa

Kanttarellipiirakka © Hanna StoltRaw brunch - aamiaisosio

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje