Sågen, Inkoo

Lomakiertueellamme poikkesimme myös Inkoon satamassa. Varsinainen yöpyminen oli Westerby Gårdissa, mutta sielläpä oli samaan aikaan häät ravintolan puolella niin emme viitsineet mennä sinne sitten tungeksimaan. Inkoo oli niin pieni paikka, että jos silmiä räpäytti väärällä hetkellä, oli koko keskusta ehtinyt menemään ohi. Satamasta löysimme ravintolan nimeltä Sågen ja päätimme, että se on meidän paikka. Toinen vaihtoehto olisi ollut sillan toisella puolella joku kebab-paikka.

Sågenista sai tilattua burgereita ulkofileepihvillä tai lohella. Minä valitsin ulkofileen ja Kalle lohen. Tällä reissulla oltiin jo maisteltu sen verran herkkuruokia, että kunnon burgeri maistui oikein hyvin väliin.

Burgeri ulkofileepihvillä

Burgeri ulkofileepihvillä

Ainakin tuo minun oma annokseni oli paras burgeriannos mitä olen hetkeen syönyt missään. Kuulemma se lohiversio ei ollut ollenkaan hassumpi sekään.

Lohiburgeri

Lohiburgeri

Sågenista löytyi kyllä ihan kunnon a la carte -listakin, johon voi tutustua paikan kotisivuilla. Emme poikenneet sisällä, mutta ulkona oli siisti ja iso terassi missä sai syödä. Ainoa häiriö oli paikallisten teinien toriralli hysteerisen kovaäänisillä piikeillä ynnä muilla romuvehkeillä.

 

Facebook Comments
Related Posts
Showing 2 comments
  • Tusla

    Totta, Inkoo on aika mini. Pysähdyin siellä tänään ja etsin hetken eptoivoisena huoltoasemaa, oli bensa sen verran loppu. Löytyihän se sieltä, satamasta toki. :) Harmi, ettei ollut aikaa muuhun!

  • Hanna

    :) Onneksi löytyi bensis!

Vastaa

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje